
Ei täydellistä, mutta riittävän hyvää

Salolaisten kannattajien mieliksi Vilppaan peli tuntuu parantuvan sopivasti kohti pudotuspelejä. Lauantaina se kaatoi eurokentillä kovaa jälkeä tehneen sarjajohtajan Kauhajoen Karhubasketin tasapainoisen esityksen jälkeen 93-77 (49-40) ja otti entistä tukevamman otteen runkosarjan kolmostilaan. Sen kohtalo ratkaistaan keskiviikon kierroksella Joensuussa ja lauantaisen voiton johdosta Vilppaalle riittää Itä-Suomessa kolmosruutuun jopa kahdeksan pisteen tappiokin. Päätöskierroksesta tuleekin huikea ilta, sillä Kauhajoella (Seagulls) ratkaistaan ykköspaikan kohtalo ja Kotkassa (Kouvot) kotijoukkueella on edelleen saumat kotietuun.
Vilppaalle lauantainen 16 pisteen voitto 1286 katsojan edessä oli mieluinen, mutta vähintään yhtä merkityksellinen on se muistijälki, joka voitosta jäi tuleviin peleihin. Vilppaan ja Karhubasketin kauden aiemmat kolme kohtaamista ovat olleet tylyjä tapahtumia, joissa Karhubasket on näyttänyt suvereenisti kaapin paikan. Lauantaina kaikki oli toisin ja nyt näytettiin, että Kauhajoen kohtaaminen pudotuspeleissä ei olekaan läpihuutojuttu.
Hienosti latautunut kotijoukkue otti ohjat käteensä heti alusta lähtien. Avauskymppi mentiin 25-19 ja puoliajalla kotijohto oli 49-40. Ero säilyi samana kolmannen jakson loppuun (70-61) ja päätöskympillä ero kasvoi tasaisesti 16 pisteeseen. Toki Kauhajoella ei ollut tuloksellista panosta ja riveistä puuttui kolmikko Henri Kantonen-Lee Skinner-Eero Innamaa, mutta se ei ota mitään pois Vilppaalta. Peli on vaan loksahtanut kohdilleen ja tästä on hyvä jatkaa. Ison pään rotaatio toimii pareittain ja pareja voidaan vaihdella pelin aikana. Nelospaikalla Juho Nenonen (6/4) ja Riku Laine (7/1) tekevät pyyteetöntä työtä ja vitospaikalla viisi komeaa donkkkia täräyttänyt Ira Lee (17/4) sekä KeyShawn Feazell (13/4) tekevät vastustajan illan korin alla vaikeaksi.
- Näin pystytään pitämään minuutit järkevinä. Oltiin tänään pelin sisällä lähes 40 minuuttia, tehtiin sovittuja asioita ja tämä oli yksi kauden mieluisimmista voitoista, myönsi päävalmentaja Jussi Savolainen.
Illan parasta antia olikin Savolaisen pyörittämä rotaatio, jossa isojen miesten suurimmat minuutit veti Riku Laine (22:25) ja takakentän työllistetyin oli parhaana palkittu Remy Abell (29:51). Hienoa on myös Roope Ahosessa tapahtunut muutos verrattuna runkosarjaan. Itseluottamus näkyy heittopelissä ja pallovarmuus pelinjohdossa tuotti eilenkin tehot 9/3/5 syöttöä.
- Pelasimme hienon pelin, keskittyminen oli kohdillaan ja valmennus oli tehnyt hyvää työtä etukäteen. Tämä voitto tuo lisää luottamusta seuraaviin peleihin, totesi viidennen ottelunsa Vilppaan paidassa pelannut Remy Abell (19/4).
Myös aika tekee tehtäväänsä Vilppaan eduksi, sillä viimeisimmät hankinnat Abell ja Lee pääsevät koko ajan paremmin sisään joukkueen kuvioihin ja harva haikailee kaksikkoa Crawley-Pipkins takaisin. Helmikuun puolivälissä Kyprokselta saapunut Abell on parantanut peli peliltä, virtaa löytyy pakista kiitettävästi ja omintakeinen heittotyyli kantaa hedelmää kaarelta liki 40 prosentin tarkkuudella. Aina iloinen Ira Lee oli karhulauman keskellä kuin varsa kevätlaitumella ja koulutti erinmomaisia otteita eurokentillä esittänyttä Daniel Dolencia useaan otteeseen kovilla naamadonkeillaan.
Heikkoa lenkkiä ei salolaisten riveistä löytynyt ja koko miehistö kiitti annetusta vastuusta. Pelaavasta yhdeksiköstä Juho Nenonen pelasi pienimmät minuutit ja hänkin raatoi kentällä 17:35. Quentin Goodin (14/4/6) oli ykkönen syötöissä ja Niilo Kärkkäisen (2/1) avut eivät näy tilastoissa. Eilenkin "Muuramen mufloni" teki sitä kovaa duunia puolustuspäässä ja näitä miehiä tarvitaan aina. Kouvot-pelin sankari Mikko Koivisto (6/3) ei päässyt tällä kertaa vapariviivalle. Perttu Blomgren seurasi illan ottelun vielä vaihtopenkin puolelta, mutta valoa tunnelin päässä on.
- Perttu on vetänyt nyt kaksi kontaktitreeniä ja paluu kentälle voidään nähdä jo Joensuussa keskiviikkona. Kolmossija on ollut meidän tavoitteena koko jatkosarjan ajan ja sen saavuttaminen on tärkeää, kertoi pizzalle lähtenyt Savolainen.
Kauhajoelle ottelulla ei ollut merkitystä, sillä runkosarjan ykköstila ja kotietu loppuun saakka ratkaistaan keskiviikkona Pohjanmaalla. Karhubasket ja Seagulls ovat nyt tasapisteissä (25/6) ja keskiviikon voittaja valtaa ykköstilan. Salossa päävalmentaja Janne Koskimies ei ollut tyytyväinen etenkään avauspuoliajan esitykseen.
- Vilpas oli erittäin hyvä avauspuolikkaalla eikä me tehty oikeastaan yhtään mitään, millä olisimme heitä häirinneet. He heittivät kakkoset yli 80 prosentilla ja saivat pelattua palloskriineistä jatkuvasti hyviä heittopaikkoja. Meiltä puuttui kokonaan meidän perusasiat eli pallonpaine ja aktiivisuus puolustuspäässä. Se oli pettymys. En sanoisi, että panoksettomuus näkyi tänään, mutta emme olleet täydellä miehityksellä mukana. Vilpas oli hyvä, myönsi aina yhtä tyylikäs Koskimies.
Karhun tehomiehet olivat Cameron Jones (17/3), otteluisäntä Pihlajalinnan palkitsema Jaye Crockett (15/11) sekä susijengiin noussut Severi Kaukiainen (13/0/4 syöttöä). Daniel Dolencin (5/9) Vilppaan isot miehet saivat hyvin aisioihin.
Vilpas päättää runkosarjan keskiviikkona Joensuussa kello 18:30 ja kupletin juoni on selvä. Voitolla Vilpas on kolmas, samoin alle yhdeksän pisteen tappiolla. Mikäli Kataja voittaa yli yhdeksän pinnaa, kolmossija on heidän. Katajalla on vaara menettää vielä kotietunsa, sillä jos se häviää Vilppaalle ja KTP Basket voittaa kotonaan Kouvot, kotkalaiset nousevat keskinäisten pelien perusteella neljänneksi ja tuolloin pudotuspeliparit olisivat Vilpas-Kouvot ja KTP Basket-Kataja Basket. Jos Kataja (+10) ja KTP voittavat ottelunsa, pleijeissa nähdään parit Kataja Basket-Kouvot ja Vilpas-KTP Basket. Jos Vilpas ja Kouvot ovat illan voittajia, jatketaan pareilla Vilpas-KTP Basket, Kataja Basket-Kouvot.