Uutiset & Artikkelit

04.02.2023 13:44
#korisliiga #vilpasvikings
Vilpasvikings.fi

Mikko Koivisto jatkaa Vilppaassa seuraavat kaksi vuotta

Ilouutisia salolaisille koripallofaneille. Korisliigan kestomenestyjä Salon Vilpas on sorvannut kapteeninsa Mikko Koiviston kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. 35-vuotias Koivisto on pelannut Korisliigaa 14 kauden ajan ja niistä seitsemän viimeistä ovat kulkeneet Vilppaan paidassa. 148 maaottelua pelanneella Koivistolla löytyy SM-mitaleja palkintokaapista seitsemän ja niistä kolme on kirkkaimpia. Kaksi kultaa pujotettiin kaulaan Loimaalla ja viimeinen Salossa keväällä 2021.

Vantaan Pussihukkien kasvatti vietti nuorena miehenä neljä täyttä kautta USA:n yliopistosarjassa UNC Greensborossa ja ihan oikeilla minuuteilla. Jo tuolloin kävi selväksi, että puolustajien täytyy olla tarkkana kaaren takana, sillä "Koivari" naulasi kolmosensa neljän kauden aikana 37.3% tarkkuudella. Sitä samaa hän on toteuttanut Suomeen paluun jälkeenkin ja Koiviston silkinpehmeä heitto on merkitty paksulla tussilla jokaisen vastustajan scouttipapereissa. 

194-senttisen laiturin Korisliigaura lähti varsinaiseen lentoon kaudella 2010-2011, jolloin hän pelasi 47 ottelua ToPon paidassa. Sen jälkeen laituri on heiluttanut sukkaa Loimaalla (4 kautta), Kauhajoella (1 kausi) ja kuluva kausi Salossa on miehelle jo seitsemäs. Liigapelejä Salossa on kertynyt komeat 255 eikä loppuaa näy. Tarkkakätinen kolmosspesialisti pääsi tutustumaan myös ammattilaiskorikseen ulkomailla. Hän vieraili 15 ottelun verran Turkissa (Gaziantep) ja Saksassa (Frankfurt) pelejä kertyi 21. VTB-liigan kokemusta Loimaan Bisonsin mukana kertyi 16 ottelun verran.

Tällä kaudella kapteeni on pelannut Vilppaassa liigaa 23 ottelua ja tilastot näyttävät riviä 10.7 pistettä, 1.8 levypalloa, 3.1 syöttöä ja tehoindeksi on 11.6. Jännitettävää riittää myös vapaaheittoviivalla, jossa Koivisto jahtaa Korisliigan kautta aikojen kärkeä sataprosenttisella työllä. Parhaillaan on koossa 42 peräkkäistä onnistumista ja aiemmin Koivisto onnistui sataprosenttisesti vapaaheitoissaan Kauhajoella keväällä 2016. Vilppaalla on nyt Koiviston sopimuksen myötä neljä jatkosopimusta ensi kaudelle. Diilit jatkuvat myös Juho Nenosen, Riku Laineen ja Onni Mäkysen kanssa.

Millä mielellä jatkosopimuksen jälkeen, Mikko Koivisto?

- Olemme koko perhe erittäin tyytyväisiä, että saatiin tämä maaliin. Seitsemän vuotta Salossa on kohta takana ja tämä oli perheenä ykkösprioriteetti jäädä Saloon. Organisaationa Vilpas on yksi maan parhaista ja joukkue on aina kilpailukykyinen. Salossa on hyvä olla!

Koivisto on aina ollut tunnettu auringontarkkana heittäjänä, mutta tällä kaudella pelaaminen on monipuolistunut. Jos katsotaan koko uran tilastoja, Koiviston syöttökeskiarvo (3.1) on parempi kuin koskaan. Miten oma roolisi joukkueessa on muuttunut vuosien varrella?

- Se on hieman vaihdellut kausien aikana ja jopa kausien sisällä riippuen sen hetken kokoonpanosta. Etenkin viimeisen kolmen vuoden aikana on tuntunut, että pelillinen roolini on kasvanut ja toimin nyt toista vuotta joukkueen kapteenina. Sekin on uusi rooli tässä joukkueessa.

Minkälaiset fiilikset on tästä kaudesta?

- Joukkueen esitykset ovat ailahdelleet liikaa ylös ja alas. Parhaimmillaan olemme todella hyviä, huonoimmillaan aika huonoja. Tiettyjä pelillisiä asioita pitää pystyä viemään eteenpäin ennen maaliskuun lopulla alkavia pudotuspelejä. Kun ne saadaan parempaan kuntoon, tulemme olemaan valmiita haastamaan ennakkosuosikit kevään tosipeleissä.

Kapteeni Koivistolla on ikää nyt 35 vuotta, joten miltä tulevaisuus näyttää?

- Nuoremmaksi tästä ei enää ainakaan tulla ja uraa on varmasti enemmän takana kuin edessä. Olen kuitenkin luottavainen, että minulla on vielä paljon hyvää koripalloa pelattavana. Tärkeintä on pitää kroppa terveenä ja nauttia tästä niin kauan kuin pystyy.

Vilpas on jo varmistanut pudotuspelipaikkansa ja sijoitus ylemmässä jatkosarjassa on neljäs. Kahdeksan ottelun jälkeen tiedetään, miltä sijalta ja ketä vastaan lähdetään play-offseihin. Ehdoton tavoite on pääsy neljän parhaan sakkiin ja saada kotietu puolivälieriin. Seuraavaksi Vilpas kohtaa liigan ehdottoman ennakkosuosikin Karhubasketin ensi lauantaina Kauhajoella. 

 

Mikon matkassa mukana

Yhteistyökumppanit