Uutiset & Artikkelit

08.03.2022 16:12
Vilpasvikings.fi

Jatkuuko Vilppaan nousukausi keskiviikkona?

Vilppaan viikinkipursi on seilannut melkoisessa myötätuulessa ylemmässä jatkosarjassa eikä menoa ole haitannut pelimiesten puuttuminen kokoonpanosta. Kotipelien putki jatkuu jo keskiviikkona, jolloin KTP Basket Kotkasta saapuu pitkästä aikaa yleisöä pullistelevaan Salohalliin. Siitä pitää huolen Salon Seudun Sanomat, joka jakaa perinteiseen tapaan kahden hengen lippupaketteja kestotilaajilleen. 

KTP Basket ei esittelyjä kaipaa, sillä se on pelannut SM-tasolla pitempään kuin kukaan muu ja menestys on omaa luokkaansa. KTP nousi pääsarjaan vuonna 1957 ja on ollut siellä yhtä kautta lukuunottamatta aina. Mitaleita on seuran palkintokaappiin kertynyt peräti 25, joista kuusi kultaista, seitsemän hopeista ja 12 pronssista. Kun päälle lasketaan vielä yhdeksän Suomen cupin voittoa, Korisliigan/SM-sarjan suvereenista ykkösestä ei ole epäilystäkään. 
2000-luvulla hopeaa irtosi vuonna 2013 ja pronssia vuosina 2004, 2011, 2015 ja 2019. Se viimeinen tuli valitettavasti Vilppaan kustannuksella. Viimeisestä kultamitalista on vierähtänyt aikaa, sillä keväällä 1994 KTP kukisti finaaleissa ToPon 3-2 ja pääsi juhlimaan mestaruutta. Mestaruussaunassa istuivat mm. herrat Pounds, Fowlkes, Marttila, Tuomala, Vekkilä, Kutvonen, Lanki sekä nykyinen päävalmentaja Roope Mäkelä.
Keskiviikon joukkueet ovat kohdanneet liigatasolla nyt 79 kertaa ja niistä Kotkalla on 42 voittoa, Vilppaalla 37. Viimeiset kymmenen ottelua ovat päättyneet Vilppaalle 6/4.
 
Mitä: 
Sarjataulukon neljäntenä oleva Vilpas (15/10) kohtaa tasapisteissä olevan KTP:n kolmatta kertaa tällä kaudella ja voitot ovat tasan 1-1. Marraskuussa Wooditon Vilpas kärsi kotitappion 81-86 ja illan isäntänä oli komean tilastorivin 13/3/14 syöttöä kirjannut Richie Williams. Ei tee keskiviikkona, sillä liukas takamies on ollut sivussa pitkään. Williamsin viimeinen esiintyminen liigassa osuu joulun välipäiville. Liigan kotimainen koritykki Remu Raitanen teki tuolloin tehot 21/6 ja Vilppaasta korkeimmat pinnat heitti Bryan Griffin, 22.

Vilpas kuittasi kalavelat Kotkassa helmikuun alussa yhdeksän pisteen voitolla, kun se juoksi 113 pistettä Kotkan korisukkaan. Marcus Lovett Jr heitti 22 pinnaa ja kaksinumeroisiin ylsi kuusi muuta viikinkiä. Wood ilotteli lähelle tripla-tuplaa (12/9/12). Kotijoukkueen tehokkain oli Jahvon Blair 30 pisteellä ja se on edelleen takamiehen ainoa peli, jossa mies on rikkonut 20 pisteen rajapyykin. Ylempää jatkosarjaa on nyt pelattu kolmen kierroksen verran ja Karhubasketin (22/3) jäljessä on tasaista. Kouvojen saldo on 16/9 ja 15/10 joukkueita ovat Seagulls, Vilpas ja KTP. Perää pitää Pyrintö voittosuhteella 14/11.   

Missä ja milloin: 
Salohalli, tuttu paikka Pormestarinkadun päässä. Ottelu alkaa kello 18:30 ilman yleisörajoituksia ja on nähtävillä Ruudun lisäksi myös Veikkaus TV:llä (www.veikkaus.fi/veikkaustv). Kausikortit ovat voimassa normaalisti ja ennakkolippuja voi ostaa etukäteen osoitteesta lippu.fi. Otteluisäntänä toimii Salon Seudun Sanomat ja Länsirannan hammaslääkäreiden syömähammaskisa jatkuu entiseen tapaan. Ovet aukeavat kello 17:30 ja Pub Pelimanni tarjoaa virvokkeita mielen mukaan.

Keskiviikon asetelma: 
Vilpas on kahlannut enemmän tai vähemmän raajarikkona kaikki kolme ylemmän jatkosarjan peliään. Huippuna oli viime lauantain Karhubasket-peli, josta salolaisilta puuttui viisikollinen miehiä - eikä ihan vähiten pelaavasta päästä. Se ei menoa kuitenkaan haitannut, vaan paikallaolijat taistelivat isolla sydämellä pisteet Saloon. 
Keskiviikoksi päävalmentaja Toiviainen ei suuria muutoksia joukkueeseen saa. Perttu Blomgrenin paluu näyttää valoisimmalta, mutta sivussa ovat edelleen Jeremiah Wood, Marcus Lovett Jr, Niilo Kärkkäinen sekä todennäköisesti myös Roope Ahonen. Mutta jos peli rullaa nykyisillä miehillä samaan tahtiin kuin Kauhajokea vastaan, Vilppaalla ei ole suurta hätää.
Vierailija KTP Basket on pelannut jatkosarjassa kolme peliä ja tuloksena kaksi selkeää kotivoittoa (Pyrintö +15, Kouvot +18) sekä yksi murskatappio vieraissa (Karhubasket -38). Mäkelällä on koossa ryhmä, joka tykkää juosta kenttää ja tulee ryminällä irtopalloihin. KTP on yhdessä kategoriassa parempi kuin muut Korisliigassa eli torjunnoissa. Niitä Urald King on napsinut 28, Roydell Brown 21 ja Remu Raitanen 18.

Huomionarvoista:
206-senttisen laiturin Remu Raitasen vahva kausi Korisliigassa. Torpan Poikien kasvatti vietti neljä kautta NCAA:n San Franciscossa, jonka jälkeen palasi Suomeen ja Lapuan Kobriin. Ensimmäinen kausi Korisliigassa ei ollut vielä maaginen (11.4/6.0), mutta Kotkassa toisen polven koripalloilija on syttynyt liekkeihin. 24-vuotias "Jallunpoika" Raitanen on Korisliigan paras kotimainen pinnamies (18.1) ja koko listalla komeasti viides. Edellä ovat vain Christian Lutete, Amir Hinton, Mitchell Smith ja Antonio Ballard. Komea kausi poiki ansaitusti paikan Susijengiin ja Raitasen nimi on merkitty vahvalla tussilla Toiviaisen scouttipapereihin. 

Kokoonpanot:
Vilpas: 2 Niemi, 3 Blomgren (75%), 4 Koivisto, 7 Nenonen, 8 Ahonen (25%), 10 Mäkynen, 11 Fobbs, 21 Laine, 25 Griffin, 33 Loyd.
KTP Basket: 4 Blair, 7 Herrala, 10 Nyman, 11 Raitanen, 20 King, 22 Brown, 24 Whitfield, 32 Kuukkanen, 44 Lehtoranta.

Piste/levyrikärjet:
Vilpas: Griffin 16.1, Lovett Jr 15.0, Wood 13.8 / Wood 8.4, Griffin 6.7, Fobbs 5.3.
KTP Basket:  Raitanen 18.1, King 13.4, Williams 13.4 / King 8.2, Raitanen 7.7, Brown 5.4.

Poissaolot:
Vilpas: Wood, Lovett Jr, Ahonen (25%), Kärkkäinen. Blomgrenin tilanne ratkeaa keskiviikkona.
KTP Basket: Rautasalo, Timonen, Williams, Uotila.

Päävalmentajien puheenvuorot:
Sami Toiviainen: "Edelleen mennään vajaalla kokoonpanolla, mutta pidetään hyvä ilme ja meininki mukana. KTP pelasi todella hienon matsin Kouvoja vastaan, joten meillä on jälleen täysi työ edessä mikäli mielimme jatkaa voittokulkuamme."
Roope Mäkelä: "Salolla on kolme kovaa voittoa putkessa ja kovimpana osoituksena vahvasta kevätvireestä Kauhajoen kaato vajaamiehisenäkin. Koivisto showta ei saisi päästää vauhtiin ja oma hyvä vire pitäisi saada siirrettyä kotimatseista myös vieraspeleihin."

Tuomaristo:
Jaakko Kaunisto, Elias Anttonen, Aleksi Antinmaa.

Päivän tietokilpailukysymys:
Viime ennakon kysymys koski Kauhajokea. Karhuista oli tehnyt eniten pisteitä kauden kahdessa kohtaamisessa Vilpasta vastaan Lee Skinner ja hän jatkoi samaa rataa lauantainakin. Nyt kysytään Kotkasta. Kuka satamakaupungin legenda pelasi itsensä Karhuvuoren seinälle pelinumerolla 12?

 

 

Yhteistyökumppanit