Uutiset & Artikkelit

16.06.2022 12:05
Vilpasvikings.fi

Jalon Pipkins Vilppaan kolmas amerikkalaisvahvistus

(Kuva: Purdue Fort Wayne / Jalon Pipkins)

Tulevaan Korisliiga-kauteen valmistautuva Salon Vilpas on solminut kolmannen amerikkalaissopimuksensa 193-senttisen Jalon Pipkinsin kanssa. Teksasilaissyntyinen takamies liittyy viikinkiryhmään Purdue Fort Waynen yliopistosta, jossa hän pelasi viime kaudella niin sanottuna ”super seniorina”. 23-vuotias Pipkins on kunnostautunut yliopistokentillä ennen kaikkea kovana puolustajana, mistä kertoo valinta NCAA:n Horizon league -konferenssin parhaimpien puolustajien joukkoon viime kauden päätteeksi.

Pipkins aloitti koripallouransa kotikaupungissaan Teksasin Parisissa, jossa hän oli oman lukionsa tähtipelaaja. Yliopistouransa Pipkins aloitti vuonna 2017 kultaisessa osavaltiossa, California State University Northridgessa. Tulokaskauden jälkeen hän kävi kuitenkin hakemassa uutta vauhtia Paris Junior Collegesta, jossa hän kuului joukkueensa parhaimmistoon.

Seuraavalla kaudella edessä oli paluu takaisin NCAA-ympyröihin Loyola Chicagon paidassa. Viimeiset kaksi yliopistovuottaan Pipkins vietti Purdue Fort Waynen yliopistossa. Kaudella 2020–2021 Pipkins pelasi 23 ottelua 14.3 pisteen ja 3.1 levypallon keskiarvolla. Super seniori kaudellaan Pipkins oli joukkueensa tärkeimpiä palasia ja keräsi mainetta vastustajan parhaiden pelaajien pysäyttäjänä. Kauden keskiarvot olivat jälleen komeat: 13.5 pistettä ja 3.2 levypalloa.

- Jalon on vahva ja urheilullinen kakkospaikan pelaaja. Häneltä löytyy nopeutta ja räjähtävyyttä pallon kanssa, ja hän pääsee puolustajastaan ohi niin avoimella kentällä kuin kaarellakin. Puolustuspäässä hänellä löytyy taitoa ja asennetta pysäyttää vastustajia useammallakin pelipaikalla, päävalmentaja Savolainen luonnehti uutta suojattiaan.

Jalon Pipkins on Vilppaan kymmenes sopimuspelaaja ja seuraa etsii vielä yhtä vahvistusta kolmospaikalle.

 

Jalon Pipkins highlights 2021-2022

Pelaajakortti Purdue Fort Wayne

Yhteistyökumppanit