Uutiset & Artikkelit

27.01.2021 14:34
Vilpasvikings.fi

Osa 32: Hieno kevätkausi nosti Vilppaan runkosarjan kuudenneksi

Mikko Arosilta & Derrick Stroud tarkkailuasemissa korin alla. Kuva SSS arkisto. 

 

Kausi 2002-2003 alkoi kääntyä runkosarjan osalta loppusuoralle. Kärkikaksikko Joensuun Kataja (22/5) ja Espoon Honka (21/4) olivat omilla teillään, mutta muu porukka oli tiukassa nipussa ja taistelu pudotuspelipaikoista oli tiukkaa. Vilpas oli unohtanut syksyn sekoilunsa ja viiletti uudella ilmeellä kohti kevättä. Kahdeksantena oleva BC Jyväskylä aiheutti liitolle ongelmia, sillä seuran taivaalle oli ilmestynyt tummia pilviä talousvaikeuksien takia. Seura selätti lopulta ongelmansa ja pelasi kauden loppuun normaalisti yltäen pudotuspeleihin saakka.

 

Vilpas oli kotiutunut Joensuun rankasta viikonlopusta, jonka päätteeksi pelaajien kaulaan pujotettiin Suomen cupin hopeamitalit. SM-sarja jatkui kotipelillä Pyrbasketia vastaan ja se käynnisti salolaisten loistavan helmikuun. Vilpas pelasi helmikuussa kahdeksan ottelua ja voitti niistä seitsemän. Viikingit saivat pysäytettyä tamperelaisten korikuninkaan William McFarlandin 21 pisteeseen ja Derrick Stroud nousi kentän kuninkaaksi komealla iltapuhteella 25/22.

- Pelasimme ensimmäisen puoliajan yhtä pehmeästi kuin cupin finaalissa Katajaa vastaan. Pukukopissa pikkulikoista kasvoi miehiä. Kolmosilla pelejä voitetaan satunnaisesti ja päätimme ratkaista ottelun korin alta. Siinä onnistuttiin, kiitteli Koskinen joukkueen kuuliaisuutta. 

Seuraavaksi viikinkien kyytiin joutui Äänekosken Huima, jolle alkoi kehittyä melkoinen Vilpas-kammo. Peli meni jatkoajalle ja Vilpas oli neljännen kerran parempi luvuin 86-80. Ottelu oli Donta Brightin (27/7) näytöstä ja ihastelijoihin liittyi myös Huiman pitkäaikainen valmentaja Markku Ranta.

- Bright on voittajatyyppi. Kun pelataan ratkaisuhetkiä, tuollainen mies on kultaakin kalliimpi, totesi Ranta.

Koskinen oli tyytyväinen joukkueen nykyilmeeseen ja erityiskiitosta saivat jatkuvasti suurempaan rooliin nousseet Mikko Arosilta (9/2) ja Kalle Lausti (6/2).

- Määrä oli mennä kentälle pelaamaan kovaa. Kauden aikana on puhuttu Vilppaan pehmeydestä ja nyt tuntui, että muillakin oli näyttöhaluja, kertoi Lausti.

 

Helmikuun ainoa ohipeli osui Kotkan Karhuvuoreen. Sarjakolmonen KTP löi salolaiset 101-79. Päävalmentaja Koskinen totesi, että esitys oli tyypillinen vieraspeli. Ensiksi annetaan 15-20 pinnaa eteen ja sitten aletaan pelaamaan.

- Kyllä me mentiin kuin pässit narussa ja todellinen taistelutahto oli jäänyt kotiin. Totesin pelaajille, ettei nyt olla lauantaitansseissa eikä penkin päässä ole Heikki Hietamiestä, Koskinen sanaili. 

Stroud (27) ja Bright (18) olivat Karhuvuoressa ainoat kymmenen pinnan rikkojat. Kotkan uudet vahvistukset Corey Jenkins (26/10) ja Greg Lewis (25/10) jättivät itsestään hyvän kuvan ja Roope Mäkelä (18) oli tutun tehokas.

Komea kuuden ottelun voittoputki käynnistyi niukalla 75-74 kotivoitolla Kouvoista. Vieraat olivat vahvasti aloitusviisikkonsa (Kenny Younger 22, Ville Kaunisto 19, Kenneth Price 17, Jani Hiltunen 11, Tuomas Iisalo 3) varassa. Penkiltä apua tuli kahden pisteen edestä (Jarno Nissinen) ja nuorta Joonas Iisaloa valmentaja Jouni Grönroos ei päästänyt kentälle lainkaan. Vilppaalta löytyi tutut ratkaisijat, kun Stroud kuritti Kouvoja 28/16 ja Bright 19/2. 

Seuraavaksi Vilppaan vireen sai kokea Lappeenrannan NMKY, joka lähti kotimatkalle 90-77 tappio niskassaan. Suurin syy oli hyvän heittovireen löytynyt Ilpo Jalonen, joka paukutti kauden ennätyspinnansa 29. Jenkeiltä normi-ilta eli Stroud 25/8 ja Bright 19/8, vastustajalta Dion Edward 15/13 ja Matt Williams 19/6.

Kolmas voitti kairattiin vieraista, kun ilman ykköspointtiaan Petri Urosta pelannut Porvoon Tarmo kaatui 66-77 ja Vilpas nousi jo sarjataulukon viidenneksi. Ilpo Jalonen (10/0) jatkoi vahvoja otteitaan ja ratkaisi pelin. Tarmo oli noussut viiden pisteen päähän 55-60 ja sitten alkoi Ilpo-show. Varastomies pussitti kahdessa minuutissa kymmenen pinnaa ja Vilpas johti 60-75. Se oli siinä.

Sarjajumbo FoKoPo (3/26) teki omat johtopäätöksensä kaudesta ja päävalmentaja Bernard Harris sai potkut. Tilalle nostettiin kakkosvalmentaja Teppo Mäkelä.

 

Kotiottelut jatkuivat neljäntenä olevaa Pussihukkia vastaan ja ilmassa oli jo play-off -hajua, sillä joukkueet tulisivat mahdollisesti kohtaamaan puolivälierissä. Tasaisen väännön vei lopulta Vilpas numeroin 87-86 ja runkosarjan voitot menivät tasan 1-1.

 

Jukka Kataja korille ajossa PuHua ja Ville Olkea vastaan. Kuva SSS arkisto.

 

PuHu johti viimeisellä tauolla vielä 13 pisteellä 64-77, mutta kotijoukkue ei häkeltynyt. Ilpo Jalosen (5/2) molemmat korin osuivat nousuvaiheeseen ja coach Koskinen käytti järkälemäisen Phil Hickeyn (23/8) hitautta hyväkseen laittamalla Derrick Stroudin (29/14) pelaamaan kaarelle. Stroud heitti kolmoset 5/5 ja jos Hickey nousi kiinni, Stroud ajoi ohi ja sai ison miehen virhevaikeuksiin. Tärkeä rooli oli myös Brightilla (17/10), Arosillalla (13/0), Kaaresvirralla (10/2) ja Katajalla (10/2).

Huikea helmikuu päättyi riemukkaasti 78-76 jatkoaikavoittoon Hongasta ja joukkueiden väliset matsit menivät runkosarjassa tasan 2-2. Hurjalla itseluottamuksella pelannut Vilpas nakutti voittopisteet vapariviivalta (Kaaresvirta 1, Arosilta 2) ja kentän ykkönen oli Marcus Grantin yhdeksään pisteeseen puolustanut Donta Bright (22).

- Joukkue pelasi lopun kuten sovittiin ja sellaisesta ei ollut tietoakaan syksyllä. Bright oli loistava ja Arosilta sekä Kaaresvirta puolustivat uudelta jenkiltä Dan Crossilta tilan pois. Paine häneen tehosi eikä Cross löytänyt enää Hemdahlia ja Zittingiä korin alta ja ryhtyi pelaamaan liikaa itselleen, tiivisti Koskinen voiton avaimet.

 

Maaliskuun alussa runkosarjaa oli jäljellä viisi ottelua ja Vilppaan (19/14) sijoitus oli viides. Yhdeksästä viime pelistä oli irronnut kahdeksan voittoa ja ero pudotuspeliviivalle oli jo kolme voittoa. Salolaisten kuudes voitto putkeen tuli pisteautomaatti FoKoPosta, mutta valmentajavaihdoksen tehnyt Koripojat laittoi viikingit tiukemmalle kuin kertaakaan aiemmin. 

Minuutti ennen loppua tilanne oli vielä tasan 85-85, mutta Brightin kakkosella ja Katajan vaparilla ero kasvoi kolmeen. Mikko Jalosen tasoitusyritys osui rautaan ja Bright sinetöi loppunumerot 85-90 vapareista. Suihkuun joutunut Stroud heitti 32 ja Bright 23 pistettä.

Pitkä matka halki Suomen katkaisi lopulta voittoputken, kun Kataja kuittasi selkeän voiton 98-60. Kuudella täyskuntoisella pelaajalla matkassa ollut Vilpas oli pelissä mukana (42-38) vielä puoliajalla, mutta toinen puoliaika oli synkkä ja viimeisellä jaksolla (28-6) Vilpas heitti pyyhkeen kehään. Kataja liimasi Stroudin (8/12) tarkasti ja vain Jukka Kataja (15/6) sai puhtaat paperit valmennukselta. Arosilta ja Koivisto sinnittelivät pienessä kuumeessa ja Jalonen tuskaili revähtäneen reitensä kanssa.

- Stroud turhautui ja vei muiltakin pelihalut. Ruvettiin narisemaan tuomareille ja lopetettiin pelaaminen. Meillä on vaikeaa pieniä ja taitavia pelaajia vastaan, Hongan romuluisia miehiä vastaan pärjäämme paljon paremmin, harmitteli päävalmentaja.

Kommentilla hän tarkoitti etenkin Jukka Toijalaa (18/7) ja Juho Terhoa (18/6).  Sami Laaksonen (8/4) oli toista kertaa kokoonpanossa pitkän loukkaantumisen jälkeen.

- Rikottiin 11 kertaa Stroudia ja saman verran jäi varmaan viheltämättä. Taktiikkana oli liimata Stroud tiukasti ja rikkoa häntä riittävän ajoissa, ei enää korin alla, iloitsi Katajan luotsaaja Timo Heinonen.   

 

Perniön barbaari Kalle Lausti sai usein painia vastustajan isoja miehiä vastaan. Kuva SSS arkisto.

 

 

Samu Kaaresvirta oli vuorostaan esillä 91-78 voitossa Namika Lahdesta. Vilpas päästi Namikan jo 20 pisteen johtoon ennen kuin heräsi pelaamaan. Herättäjänä toimi kolme peräkkäistä kolmosta tykittänyt Markku Koivisto (17/8), Mikko Arosilta jatkoi kolmannen jakson 10 pisteellään ja lopusta huolehti 25 pistettä heittänyt Kaaresvirta.

- Joukkue lähti kotipeliin totaalisen huonolla asenteella ja tilanteen muutos vaati kovia sanoja, jotka varmasti kuuluivat katsomoon saakka, puhisi Koskinen.

Vilppaan pudotuspeli oli jo varmistunut ja teoriassa mahdollisuudet kotietuunkin olivat olemassa, mutta se vaatisi KTP:n epäonnistumista kahdella päätöskierroksella. Mahdollisuudet kotietuun hävisivät heti rökäletappioon Karkkilassa. Pudotuspelipaikasta taisteleva Team Componenta voitti 92-60 yhdellä jenkillä (John Ford 22/5) ja salolaisista vain Stroud (19/11) ylsi yli kymmenen pisteen.

- Painajaista. Jatkettiin Lahti-pelistä päälle jääneellä jähmeällä asenteella ja tuntuu, etten muista mitään koko ottelusta. Kummassakin päässä kenttää sooloiltiin ja valmentajan ohjeet unohdettiin heti. Epäonnistuimme puolustuksessa pahasti, ihmetteli Jukka Kataja (4/0).

- Karkkila taisteli ja me levättiin. Tarkoitus oli estää Erolan ja Tuomisen heitot ja pitää Ford ja Ahvenniemi ilman palloa korin alla. Epäonnistuimme oikeastaan kaikessa, pahoitteli Koskinen.

- Kun Barksdale lähti, asetimme tavoitteeksi voittaa jäljellä olevat ottelut. Jouduimme muuttamaan pelisysteemiä ja nyt se toimi, iloitsi Timo Hakamaa.

Pudotuspelipaikka jäi lopulta haaveeksi Karkkilalle, sillä päätöskierroksella se hävisi Huimalle 83-60 ja jäi yhdeksänneksi. Kausi päättyi myös Tarmolta (17/21) ja Huimalta (14/24). Karsintasarjaan lähtivät Vilppaalle hävinnyt Pyrbasket (13/25) sekä Namika Lahti (11/27) ja I divisioonaan putosi FoKoPo (6/32).

 

Runkosarja päättyi Vilppaalta niukkaan 70-72 vierasvoittoon kevään 2001 hopea-Pyrbasketista ja voitto takasi kuudennen sijan runkosarjassa. Se tiesi puolivälierissä vastustajaksi Vantaan Pussihukkia. Päätösvoitto oli itse asiassa hieno, sillä Vilpas joutui Tampereelle ilman vatsalihaksen revähdyksestä kärsivää Donta Brightia ja Derrick Stroud lensi suihkuun jo 26 minuutin pelin jälkeen.

- Isot minuutit kellottanut Kataja on edelleen toipilas selkävamman jäljiltä. Kokonaisuutena oli hieno nähdä, miten joukkue taisteli kotimaisin voimin. Perstaskusta löytyi uusia kuvioitakin, totesi tyytyväinen Koskinen.

- Meiltä puuttui tänään tappamisen tahto sen jälkeen kun joku vääräleuka kertoi Huiman johtavan 30 pisteellä Karkkilaa. Karsintasarjamme alkaa Kaarinassa ja sarjapaikka on pidettävä joukkueena. Nyt ei ole aika syytellä toisia, sanoi Pyrbasketin päävalmentaja Miikka Sopanen.

 

Joensuun Kataja (30/8) voitti lopulta runkosarjan ja kohtasi puolivälierissä Lappeenrannan NMKY:n (18/20). Kakkoseksi jäänyt Honka (30/8) kohtasi Kouvot (18/20), KTP (24/14) aloitti BC Jyväskylää (22/16) vastaan ja Pussihukat (24/14) otti mittaa Vilppaasta (22/16). 

Pudotuspelit käynnistyivät jo kahden päivän päästä runkosarjan päätöksestä ja Vilppaan osalta tummia pilviä taivaalle toi joukkueen terveystilanne. Donta Bright (vatsalihas), Jukka Kataja (selkä), Ilpo Jalonen (polvi) ja Erik Iltanen olivat enemmän tai vähemmän klesana, mutta niihin palataan osassa 33. Pysykää mukana...    

Liity postituslistalle

Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan laatikkoon ja klikkaa Liity postituslistalle -painiketta!

Yhteistyökumppanit