Uutiset & Artikkelit

30.01.2020 11:10
Vilpasvikings.fi

BC Nokia nurin kolmannen kerran

Jamuni McNease (21/5) oli kovassa iskussa tiistai-iltana. Kuva Jani Virolainen.

 

​BC Nokia on sopinut Vilppalle mainiosti kauden Korisliigassa. Kauden kolmas kohtaaminen toi salolaisille kauden kolmannen voiton keltapaidoista ja tällä kertaa voittolukemat vanhasta palloiluhallista kirjattiin luvuin 77-84 (51-47). Ensimmäinen puoliaika mentiin vielä melkoisessa korijuhlassa, mutta toisella puoliskolla Vilpas puolusti Nokian 26 pisteeseen ja kavensi Seagullsin sarjajohdon kahteen pisteeseen.

 

Kummatkin joukkueet lähtivät kamppailuun vajaamiehisinä. Nokialta puuttui takamies Demarcus Holland, joka sai alkuviikosta yllätyspestin Saksan Bundesliigan Hamburgista ja uusi takamies on vielä haussa. Vilppaalta puuttui tuttuun tapaan trio Rannikko-Nenonen-Koivisto ja neljännellä jenkkipaikalla pelasi Trenton Thompson. Sunnuntaina signattu Jeremiah Wood oli vielä kotimaassaan.

 

Avauskymppi oli tasaista vääntöä ja se päättyi Nokialle 22-20. Jamuni McNeace hallitsi ilmatilaa ja maalattua aluetta kahdeksalla pisteellä. Toisella jaksolla päävalmentaja Ville Tuomisen suurimmat murheet kohdistuivat henkilökohtaisiin virheisiin, joita McNeace ja Henri Kantonen napsivat kolme mieheen. Kotijoukkue lähti pitkälle tauolle Shawn Hopkinsin kulmakolmosella 51-47 ja joukkueen heittopeli oli muutenkin uomissaan. Kolmoset upposivat 47.1 prosentin tarkkuudella levypallot menivät isännille 20-15. Vilpasta piti iskuetäisyydellä hienon heittopelin pelannut Aatu Kivimäki (14), joka säkitti kaikki kolme kolmostaan pussin pohjalle Tim Colemanin ja McNeacen säestäessä kymmenellä pinnalla.

Kolmas kymppi jatkui tasaisena ja Vilppaan tähtihetket osuivat loppuhetkille, jolloin Tobin Carberry (2+1) ja Riku Laine (3p) veivät vieraat seitsemän pisteen karkumatkalle 61-68. Viimeiselle tauolle mentiin kolmen pisteen vierasjohdossa Kivimäen johtaessa pistekisaa 19 pinnallaan.

 

Päätöskympillä Vilppaan penkki sai huokaista kahteenkin otteeseen. Coleman pyöräytti nilkkaansa jakson puolivälissä ja Kantonen sai iskun päähänsä hetkeä myöhemmin. Molemmat pystyivät kuitenkin pelaamaan loppuun asti ja kun viittä virhettä ei puhallettu kenellekään, huoli oli lopulta turha. 

Kaksi minuuttia ennen loppua Daniel Dolenc kavensi tilanteeksi 76-78 ja Kantonen kuittasi sen ajollaan 76-80. 41 sekuntia ennen summeria McNeace sai neljännen virheensä, mutta Vilppaan onneksi Stacy Davis suti jälkimmäisen vaparinsa ohi. Colemanin puolustuslevypallon jälkeen Carberryä nosti kakkosellaan Vilppaaan 77-82 johtoon ja kun Davisin kolmonen ei onnistunut, Carberry sinetöi loppunumerot 77-84 vapareista.

- Olen todella ylpeä jätkistä, koska väki vähenee ja vähenee. On pakko sanoa, että McNeace on aika hyvä pelaaja kun sattuu pelipäälle. Olimme +16 kun hän oli kentällä ja -9 kun hän ei ollut. Kyllä siihen on syy, miksi lentokoneeseen on astunut uusi iso pelaaja, joka pitää homman kasassa vaikka McNeace on poissa kentältä, totesi Tuominen. 

 

Aatu Kivimäki (19/3/1) esiintyi myös erinomaisesti. Kuva Jani Virolainen.

 

Eikä Tuominen turhaan McNeacea kehunut. Ulottuva sentteri raatoi kentällä lähes 30 minuuttia ja upotti kauden ennätyspisteensä (21) hyvällä prosentilla (9/13). "Money" palkittiin vieraiden parhaana. Uransa ennätysnumeroita hätyytellyt Aatu Kivimäki (19/3) oli hyvä, toinen pelinjohtaja Tobin Carberry (13/7) samoin ja heitoissaan (6/18) arponut Tim Coleman kasasi lopulta tutut tehot 21/6.

McNeacen ohella Ville Tuominen iloitsi Elias Eerikinharjun (0/3) otteista. 23-vuotias Eerikinharju pääsi ensimmäistä kertaa siirtonsa jälkeen tosissaan irti ja osoitti kovaa asennetta. Vaikka vastuu hyökkäyspäässä jäi vähäiseksi, peliaikaa kertyi mukavasti 18:42 ja jalkoja riitti pakkipäässä kiitettävästi. Muut viikingit: Henri Kantonen 6/3, Riku Laine 3/5, Trenton Thompson 1/0. 15-vuotias Tuukka Juntunen haki Nokialta uransa ensimmäiset sekunnit Korisliigasta.

 

Liigassa seitsemäntenä oleva BC Nokia on ikävä joukkue kenelle tahansa fyysisyydellään ja Vilppaan vierasvoitto vajaamiehisenä oli makea. Daniel Dolenc oli kotijoukkueen ykköstykki 19/5 ja kaksinumeroisille pisteille ylsivät myös kovapomppuinen Shawn Hopkins (14/5), vahva Stacy Davis (11/8) sekä kolmen kolmosen Niko Mattila (11/2). Joukkueiden kolmostarkkuus oli loputa täsmälleen sama eli 33.3%, yksi ottelun ratkaisuista oli vapaaheitot, joista Vilpas pussitti kymmenen pinnaa enemmän.

 

Salolaisten kausi jatkuu vielä kahdella vieraspelillä, kun se matkustaa lauantaina Lapualle ja ensi viikon sunnuntaina Pyynikille. Jeremiah Woodin piti laskeutua Helsinki-Vantaalle keskiviikkona, mutta mies jäi jumiin Chicagon kentälle ja paluu Suomeen siirtyi torstaille.

 

Liity postituslistalle

Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan laatikkoon ja klikkaa Liity postituslistalle -painiketta!

Yhteistyökumppanit