Uutiset & Artikkelit

05.03.2020 19:45
Vilpasvikings.fi

Vilpas ei vaan taivu, Kataja nurin kapealla rosterilla

Kuva Anne Nenonen

 

Pakko myöntää, että Vilppaan liigamiehistö on koottu sitkeästä materiaalista. Vaikka loukkantumiset ja poissaolot ovat seuranneet toistaan, joukkue ei ole taipunut ja porskuttaa edelleen Korisliigan ykköspaikalla. Keskiviikkona riveistä puuttui viisikollinen miehiä, mutta silti Vilpas kaatoi Joensuun Kataja Basketin Salohallissa numeroin 87-80 (41-36) yli kahden tunnin maratonissa.

 

Lähtökohdat illan otteluun olivat taas vaikeat. Teemu Rannikko ja Juho Nenonen ovat olleet sivussa joulukuun lopusta lähtien ja päivän aikana selvisi, että Samuel Haanpää (alaraaja), Aatu Kivimäki (kuume) ja Tobin Carberry (alaraaja) ovat myös sivussa. Kun vielä Riku Laine ja Jamuni McNeace saapuivat hallille täysin puolikuntoisina, päävalmentaja Ville Tuomisen vitsit olivat vähissä.

- Siihen nähden, että Jamuni ei päässyt aamulla edes sängystä ylös sairauden jäljiltä, hän pelasi hurjat 29 minuuttia ja otti pelin ratkaisseen hyökkäyslevypallon Katajan korilta. Se kertoo asenteesta, jolla jokainen jätkä painaa joukkueen eteen. Yksi iso luoti taas väistettiin, kun tällä rosterilla saatiin tällainen voitto raavittua. Nostan taas hattua jätkille. Meillä on fantastinen joukkue kasassa, kiitteli Tuominen illan pressissä.

 

McNeacen levypallo nousikin arvoon arvaamattomaan. Earvin Morris oli kaventanut Vilppaan johdon 29 sekuntia ennen loppua numeroihin 82-80 ja tiukasti prässännyt Kataja rikkoi Riku Lainetta kaksi sekuntia myöhemmin. Riksa pisti ensimmäisen vaparin sisään, mutta toinen kiersi renkaasta ulos. McNeace oli kuitenkin pitkine käsineen paikalla ja haki irtopallon joukkueelleen. Katajan oli taas rikottava ja Tim Coleman päästi kotijoukkueen piinasta kahdella onnistuneella vaparilla 85-80.

 

Juuri Korisliigan kuukauden pelaajaksi valittu Tim Coleman oli jälleen kentän pistekunkku viimeistellen 26 pistettä. Kuva Ville Vuorinen.

 

Sitä ennen oli tapahtunut jo paljon. Kataja aloitti vahvasti ja johti avauskympin jälkeen 22-23. Toisella kympillä vierasjohto kasvoi jo kahdeksaan pisteeseen, mutta synkkiä pilviä ilmaantui isojen miesten virheiden muodossa. Brandon Walters ja Samuli Vanttaja napsivat kolmannet virheensä ja se helpotti Vilppaan tilannetta. Kotijoukkue siirtyikin pitkälle tauolle viiden pisteen johdossa 41-36 Tim Colemanin (11) ja Jeremiah Woodin (10) johdolla.

 

Ottelu näytti jo ratkeavan kolmannella jaksolla, kun Vilpas kiri 15 pisteen johtoon tilanteessa 56-41: Sitten Kataja heräsi Jamar Wilsonin johdolla ja ero kaventui hyökkäys hyökkäykseltä. Se kävi jo yhdessä pisteessä (57-56) Matias Ojalan kolmosella ja viimeiselle tauolle mentiin lopulta Vilppaan 61-58 johdossa. 

Seitsemän miehen rotaatiolla pelannut Vilpas taisteli kuitenkin upeasti ja tahdon ilmentymänä hääri helmikuun liigapelaaja Tim Coleman (26/4), joka jaksoi raataa molemmissa päissä kenttää. Carberryn ja Kivimäen poissaollessa vastuun pelinteosta otti Henri Kantonen (16/2/6s), joka hoitikin urakkansa hienosti. Henkka joutui kuitenkin jättämään kentän virhetilin täyttyessä 1:44 ennen loppua ja Kataja oli tuolloin neljän pisteen päässä (80-76).

Walters kavensi kotijohdon kahteen pisteeseen 50 sekuntia ennen summeria, mutta Jeremiah Wood kuittasi toisessa päässä eron takaisin neljään. Sitten nähtiin se McNeacen gamewinner-hyökkäyslevypallo ja Vilpas pääsi tuulettamaan voittoa numero 28.

- Pelattiin älyttömän hienosti ja jätkät hoitivat homman kotiin. Kuorma on kuitenkin aika kova ja täytyy toivoa, että vastoinkäymiset jossain vaiheessa loppuisivat, toivoi Ville Tuominen.

Hän muisti kiitellä myös Mikko Koiviston panosta.

- Mikko on noussut meidän johtajaksi, joka pitää homnan kasassa. Se ei ole sattumaa, millaisen uran hän on tehnyt, Tuominen myönsi.

 

Kuva Ville Vuorinen

 

Ja kovahan Koiviston esitys jälleen kerran oli. Vilppaan parhaan teholukeman (+16) tehnyt ja parhaan pelaajan palkinnon pokannut Koivisto viimeisteli 19 pistettä kuudella kolmosella seitsemästä yrityksestä. Tammikuun alusta lähtien Koivisto on heittänyt 53 kolmosta ja niistä on uponnut 32 eli jyvä on mukavasti kohdallaan.

 

Vilppaan pelit jatkuvat jo lauantaina Lahdessa ja päävalmentajan toiveissa on saada lisävoimia kentälle. Haanpään vamma mennee ohi pienellä levolla ja Kivimäen luulisi toipuvan lauantaiksi pelikuntoon.

- Tobin Carberryn kanssa on tähdätty Lahti-peliin. Hän kokeili treenaamista jo alkuviikosta, mutta ei luottanut jalkaansa sataprosenttisesti. Ei me lähdetä häntä peluuttamaan ennenkuin luotto jalkaan on täydellinen. Muutama päivä lisää ja ollaan aika lähellä, luottaa Tuominen.

 

Kataja Basketilla on nyt koossa 16 voittoa ja 18 tappiota ja haastetta kymmeneen viimeiseen peliin riittää. Sarjasijoitus seitsemän ei varmaan joensuulaisia tyydytä Jamar Wilsonin hankinnan jälkeen. Salossa Katajalla piti olla täysi nippu mukana, mutta loukkaantumisesta kärsinyt Jarred Ogungbemi-Jackson päätti lopulta jättää ottelun väliin. 

Otteluisäntä Novitek palkitsi parhaana 20 pistettä tehneen ja kahdeksan syöttöä jakaneen Wilsonin. Earvin Morris heitti 15 pistettä, Aapeli Alanen 12 ja Brandon Walters 10. Vapareissa (16/17) ja kakkosissa (54.8%) vieraat olivat tarkempia, mutta kaarella tuli takkiin 10/21 - 6/18.

- Harmittaa, sillä tänään olisi ollut hyvä paikka kaataa Vilpas, kun heiltä puuttui entistä enemmän miehiä. Toisen puoliajan alku oli katastrofaalinen ja näytti siltä että katketaan. Nostettiin kuitenkin työmäärää ja päästiin pelaamaan voitosta. Lähelle päästiin, mutta lopussa heitettiin muutama heitto ohi ja Vilpas rankaisi niistä. Täytyy ihailla miten Vilpas pelaa. Heillä on kurinalaisuutta ja työmoraalia ja joka jätkä yrittää tehdä vieruskaveristaan paremman. Pitkä kotimatka edessä, harmitteli päävalmentaja Juha Sten.   

 

SEURAAVA KOTIOTTELU

KE 11.3. Vilpas - KTP basket klo 18.30 Salohalli

Osta liput matsiin

 

Liity postituslistalle

Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan laatikkoon ja klikkaa Liity postituslistalle -painiketta!

Yhteistyökumppanit