Uutiset & Artikkelit

15.12.2020 14:32
Vilpasvikings.fi

Osa 25: Irlantia, Pyynikkiä ja Luulajaa...

Vilppaan joukkuekuva kausi 2001-2002. 

 

Muistelut Vilppaan kaudesta 2001-2002 jatkuvat. Uusi pantterijahti käynnistyi syyskuun viimeinen päivä 2001 ja kaksinkertaisen sarjan ottelumäärää saatiin nostettua 32 peliin pelaamalla paikalliskierroksia. Niissä Vilpas kohtasi Korihait ja FoKoPon neljään kertaan. Pasi Järvisen komentoon siirtynyt Vilpas lähti  SM-sarjaan selvästi nuoremmalla ja kokemattomammalla ryhmällä kuin nelossijaan päättyneellä kaudella ja seuran budjetti tulevaan kauteen asettui 1,4 miljoonaan markkaan. Sillä keikuttiin sarjan keskikastissa. Kauden erikoisuus oli, että yksikään sarjan 14 joukkueesta ei ollut Helsingistä.

 

Suomi-Irlanti pelattiin Salohallissa elokuun lopulla 2001. Kuva SSS arkisto.

 

Ennen syksyistä sarja-avausta Tampereen Pyynikillä Salohallissa päästiin nauttimaan Suomen parhaan koripallohallin toisesta korismaaottelusta. Elokuun lopulla Suomi kohtasi Salon EM-karsinnassa Irlannin ja jatkopaikka oli vielä omissa käsissä. Suomi oli juuri voittanut Hanno Möttölän johdolla Espoossa Islannin 97-66, mutta Salohallin tiukat raudat eivät olleet suosiollisia Ari Tammivaaran miehistölle. Irlanti nousi 81-84 voittoon Jay Larranagan 29 pisteellä ja Suomen tie EM-kisoihin nousi pystyyn. Hienoa oli, että Salohallin yleisöennätys kirjattiin lukemaan 2100 katsojaa. Myös Vilppaan juniorityö sai valtakunnallista huomiota, sillä seuran poikajuniorit selviytyivät SM-sarjaan kolmessa ikäluokassa; 22-vuotiaat (Pasi Järvinen, Mikko Viitanen), A-pojat (Tero Järvinen) ja B-pojat (Tommi Sainio). Samaan suoraan pystyivät Suomessa vain HoNsU ja Namika Lahti.

 

Vilppaan SM-sarja joukkueiden valmentajat Tommi Sainio (B-pojat), Mikko Viitanen (22-vuotiaat), Pasi Järvinen (Korisliiga), Tero Järvinen (A-pojat). Kuva SSS arkisto.

 

SM-sarjan suurimmaksi suosikiksi nostettiin mestaruutta puolustava Espoon Honka, joka sai viime hetken vahvistuksen Martti Kuismasta. Mihajlo Pavicevicin Honka lähti sarjaan ylivoimaisella viiden miljoonan markan budjetilla ja seuralla oli varaa palkata Lonnie Cooperin kaltaisia pelimiehiä. Kovimmaksi haastajaksi noteerattiin viiden maajoukkuemiehen Namika Lahti (Tomi Kaminen) ja omat mahdollisuudet annettiin myös Kouvolan Kouvoille (Harri Mannonen), Vantaan Pussihukille (Pekka Salminen) sekä Sami Laaksosen ja Jukka Toijalan sarjanousija Joensuun Katajalle (Timo Heinonen). Pienimmällä 620 000 markan budjetilla lähteneelle FoKoPolle (Jari Marjamäki) ei lupailtu suuria. Koriksen katselu keskittyi kaudella MTV3:lle sekä uudelle Urheilukanavalle.

 

Vilppaan SM-kausi käynnistyi niukalla 93-91 tappiolla Tampereen Pyrbasketille. Ashante Johnson runnoi kotijoukkueelle 29 pistettä ja Vilppaasta viisi miestä ylsi kaksinumeroisiin: Curtis Wilson 24, Derrick Stroud 18, Jani Hiltunen 17, Erik Iltanen 15 ja Samu Kaaresvirta 14. 

 

Ville Kaunisto puolustaa Esa Mäki-Tulokkaan korilleajoyritystä. Kuva SSS arkisto.

 

Ensimmäisen voiton vuoro tuli kotiavauksesta, kun FoKoPo kaatui hurjalla levypallopelillä 77-58. Vilpas haki huikeat 72 irtopalloa, joista 43 puolustuskorilta ja 29 hyökkäyspäästä. Se oli yhden ottelun pääsarjaennätys ja etenkin Derrick Stroud nautti illasta täysin rinnoin. Pomppukone raapi kouriinsa uskomattomat 32 levypalloa ja lukema on edelleenkin kovin henkilökohtainen suoritus koko 2000-luvulla. Stroud upotti levypallojen ohella 26 pistettä ja sai hyvää tukea Samu Kaaresvirralta (19). Eikä valittamista löytynyt Wilsonin (17/16) otteistakaan.

- Olen valmentanut 17 vuotta, mutta tällaista ottelua en tahdo muistaa. Emme löytäneet mitään lääkettä Vilppaan temmellykseen, ihmetteli Jari Marjamäki.

 

Kotivoitot jatkuivat Kouvojen kaaduttua Salohallissa 88-78. Kolmen ulkomaalaisen Kouvot johti peliä jo 13 pisteellä, mutta sitten Pasi Järvinen päästi kahdessa ensimmäisessä ottelussa pienelle peliajalle jääneen Ilpo Jalosen irti. "Jylppy" Jalonen ajoi ja heitti toisella jaksolla peräti 25 pistettä ja johdatti kotijoukot 10 pisteen voittoon.

- Jo ennen peliä oli tuntu, että tänään kulkee. Kun jouduin olemaan sivussa ensimmäiset 20 minuuttia, ehdin jo huolestua. Onneksi fiilis kuitenkin säilyi ja sain heti alkuun muutamia onnistumisia. Saattaa olla, että tämä oli urani paras matsi, palkintopöydän putsannut Jalonen kommentoi.    

 

Mitalisuosikki Namika Lahti oli sitten tyly isäntä ja porskutti selvään 112-85 voittoon Lahden vanhalla Urheilutalolla. Vieraiden onnistuja oli tällä kertaa Erik Iltanen (18/3).

- Olemme saaneet pari voittoa, joten pelaajat ilmeisesti luulivat olevansa hyviä. Tähän peliin emme olleet ollenkaan valmiita, harmitteli Pasi Järvinen.

Rökäletappiot jatkuivat mestarisuosikki Hongan vieraana (121-87) ja ottelu muistetaan kahden herran epävirallisena heittokisana.  Taisto päättyi lopulta ratkaisemattomaan, sillä Hongan Lonnie Cooper ja Vilppaan Derrick Stroud mättivät kummatkin hurjat 41 pistettä mieheen.

- Ainoa ero oli, että Cooperin pisteet syntyivät osana joukkuepeliä, Stroud puski yksinään. Me pääsimme heittämään yhtä paljon, mutta heitonvalinnat olivat järjestään huonoja. Ei meillä huonoja pelaajia ole, mutta en ole vielä tämän joukkueen hyvää päivää nähnyt, totesi päävalmentaja Järvinen. Eniten yössä oli saldoon 5/2 jäänyt Wilson.

 

SM-sarjan ensimmäiset vaihdot näkivät myös päivänvalon. Honka vaihtoi Jason Williamsin Kendrick Warreniin, Pyrbasket Rodney Walkerin  Dennis Edwardsiin, FoKoPo Kenyatta Clyden DeVaughn Halseliin, Huima Daveeno Hinesin Kennedy Okaforiin ja Kouvolassa Stepnane Dondonin jalkavamma johti vaihtoon. Myös divarin Korikouvoihin hankittu Leon Irving sai lähteä, mutta eri syystä. Mies oli törttöillyt humalassa autolla ja oli edelleen sairaalahoidossa. 

 

Derrick Stroud osoittautui heti alkukaudesta kovaksi vahvistukseksi ja mies kirjasi FoKoPoa vastaan pelatussa kotiottelussa peräti 32 levypalloa, mikä on 2000-luvulla SM-sarjahistorian kovin noteeraus. Kuva SSS arkisto.

 

Vilppaan ensimmäinen vierasvoitto näki päivänvalon Äänekoskella, jossa Huima kaatui 105-109. Kiitos pisteistä meni tällä kertaa 30 pistettä nakuttaneelle Erik Iltaselle, joka osui kolmoset kaaren takaa 6/8.

- Viime kausi meni lähinnä penkillä istumiseen, joten täytyy olla kiitollinen valmentaja Järviselle, joka on antanut vastuuta. Heitto osui älyttömän hyvin ja pari sellaistakin meni, mihin en itsekään uskonut, SM-sarjan piste-ennätyksensä heittänyt "Eetu" kiitteli. Myöskään Stroudin tehoja 31/14 ja toisella puoliajalla Jyri Lehtosen pysäyttäneen Samu Kaaresvirran (11/1) panosta ei voi vähätellä. Isännistä Andre McCollum heitti 30 ja avauspuolikkaalla kenttää dominoinut Jyri Lehtonen 24. 

 

Sitten viikinkien oli aika siirtyä Pohjanlahden yli Ruotsiin. Pohjois-Euroopan liigassa eli NEBL Challenge Cupissa mukana ollut Vilpas avasi alkulohkonsa Pohjois-Ruotsin Luulajassa. Kotijoukkue Plannja Basket ei antanut avauspelissä armoa, vaan vyöryi 122-86 voittoon. "Lekande lätt", kuten paikallisaviisi Luleå Kuriren otsikoi. Vilppaan tehot lepäsivät 16 pistettä mieheen pussittaneen trion Wilson, Stroud, Jalonen harteilla. Salolaisten kansainvälinen voittotili avautui turnauksen toisessa pelissä, jossa oslolainen Asker Aliens kaatui 83-72 Stroudin (21/16) johtaessa showta. NEBL Challenge Cup jatkui Vilppaan osalta joulukuussa Norjassa.

- Vielä kesällä oltiin menossa Suomi-Ruotsi -liigaan, mutta ruotsalaiset eivät olleet enää halukkaita siihen. Onkin hienoa, että meidät kutsuttiin mukaan NEBL:iin. Keskellä viikkoa pelattavat turnaukset eivät täysammattilaisille ole ongelma, mutta Vilppaan tavoin operoivat seurat pelaisivat mieluummin viikonloppuina, mietti joukkueenjohtaja Keijo Poutiainen. 

 

Kotimaan SM-sarja jatkui raskaan Ruotsin reissun jälkeen Kotkassa, jossa Vilppaalla oli kaikki mahdollisuudet hakea makeat pisteet kärkipäässä keikkuneelta KTP:ltä. Kahden tunnin ja vartin taiston jälkeen KTP voitti kahden jatkoajan jälkeen 108-105, vaikka Vilpas johti niitä kaikkia. Katkeran tappion tehomiehinä olivat Stroud 25/21, Jalonen 23/3, Iltanen 23/3 ja Wilson 17/11. Kotkalta Kenneth Price teki 34/10 ja Anssi Kinnaslampi heitti 17.

Nyt matkarasitukset saivat jäädä unholaan, sillä edessä oli peräti viiden ottelun pituinen kotiputki tutussa Salohallissa. Vastaan tulisivat LrNMKY, FoKoPo, Kataja, BC Jyväskylä sekä Korihait. Vilpas oli kahdeksan kierroksen jälkeen sarjassa seitsemäntenä saldolla 4/4. Kärjessä porskuttivat puhtaan pelin Honka (10/0), Pussihukat (7/2) ja KTP (7/2). Kaikki ei mennyt kuitenkaan kuten Strömsössä ja Vilppaan pitkään kotiputkeen ja muihin tapahtumiin palataan osassa 26, joten pysy menossa mukana.  

 

Liity postituslistalle

Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan laatikkoon ja klikkaa Liity postituslistalle -painiketta!

Yhteistyökumppanit