Uutiset & Artikkelit

16.04.2020 17:33
Vilpasvikings.fi

Salon Vilppaan 20 vuotta Korisliigassa, osa 3: Tullimylly -Dockery

Osa 3: Tuulimylly-Dockery kääntää Vilppaan kurssin

 

Kauan odotetusta SM-sarjan avausottelusta muodostui Vilppaan kannalta pannukakku. Espoolaiset viilettivät Allu Wuorenjuuren johdolla 116-84 voittoon ja Vilpas sananmukaisesti törmäsi Honkaan. Salolaisten synkän illan kruunasi Tick Rogersin polven vääntyminen jälkimmäisen jakson loppupuolella. Polvi ei kestänyt pelaamista myöskään ensimmäisessä kotiottelussa UU-Korihaita vastaan ja takkiinhan siitä tuli. Samalla alkoi vaikuttaa, että 211-senttisen Scott Sparksin kyvyt eivät vaan riitä tähän sarjaan, joten vitsit olivat vähissä Salon Urheilutalolla.

Vilppaan tunnelmat tiivisti kapteeni Olli Breilin.

- Tämä oli meiltä pelillisesti hieman parempi esitys kuin Espoossa, mutta parannettavaa on paljon. Puolustuspäähän on saatava lisää aggressiivisuutta ja joukkuehenki on rakennettava nykyistä kovemmaksi, "Pate" laukoi.

Parempaa ei ollut luvassa jatkossakaan. Ei, vaikka Rogers teki paluun kokoonpanoon. FoKoPo oli nyt ryöstövuorossa niukalla 77-79 voitolla ja kolmen pelin jälkeen salolaisnippu oli lohkojumbona ilman ainoatakaan voittoa. Harris (22) ja Rogers (25) tekivät mitä pystyivät, mutta ongelmat kulminoituivat pehmeään Sparksiin. 211 sentistä huolimatta käsiin jäi vain kolme levypalloa eikä yhtään hyökkäyspäästä eli hälytyskellot kilisivät uhkaavasti Evansville miehelle. Kuten paikallislehti oivallisesti totesi: "Scott pitää pizzasta, mutta nyt olisi kunnon kotimainen kaurapuurokuuri paikallaan."

Neljäs sarjapeli nähtiin sitten Turussa ja kentän kapellimestarina hääri 16-vuotias nuorukainen, josta tultaisiin kuulemaan vielä paljon.

- Tappionkin hyväksyisi, jos se tulisi hyvällä pelillä. Nyt peli oli surkeaa. Pallo ei liikkunut hyökkäyksessä, menetyksiä tuli 22 ja Teemu Rannikkoa ei saatu puolustuksessa kiinni, totesi pettynyt Tero Järvinen. Neljäs tappio kirjattiin lukemin 85-73 eikä helpotusta ollut luvassa, sillä seuraavaksi vastaan tulisi suuri ja mahtava Torpan Pojat Aaron McCarthyn johdolla.

Kolme kertaa suuremmalla budjetilla liikkunut ToPo oli yllättäen vaikeuksissa Urheilutalolla ja pelastui pääosin Kurk Leen 33 pisteen ansiosta. Loppulukemat 89-104 antoivat Vilppaalle uskoa tulevaan, mutta Sparksille ne olivat kuolinkellot. Iso mies jätti jäähyväiset kotiyleisölle tehoin 12/7 ja uusi mies oli jo lähtökuopissa rapakon takana.

 

Viisi peliä ja viisi tappiota söivät nousijajoukkueen itsetuntoa ja jotain oli tehtävä. Samaan aikaan kuin potkut saanut Sparks istui lentokoneessa kohti kotia, Urheilutalon parketilla viiletti uusi mies ensimmäisissä harjoituksissaan. 202-senttinen ja satakiloinen James Dockery oli agentin mukaan urheilullinen ja nopea ja hänellä oli kokemusta kahdelta vuodelta Itävallan pääsarjasta (22/12). Maailman pienuutta kuvasti, että Dockeryn joukkuekaverina pelasi Elliott Henderson. Mies, joka nosti Vilppaan SM-sarjaan.

 

James Dockery korvasi Sparksin ensimmäisellä kaudella ja johdatti Vilppaan heti ensimmäiseen voittoon SM-sarjassa. Kuva Salon Seudun Sanomat arkisto.

 

- En tiedä sarjasta yhtään mitään, mutta joukkue näyttää lupaavalta. Se tykkää pelata kovaa ja se sopii minulle. Tulin tänne tekemään kaikkeni, että joukkue menestyy, profetoi New Mexico Staten kasvatti.

Eikä turhia jutellut. "Jammun" ensimmäinen ottelu osui Nokialle ja viikinkien voittotili aukeni riemukkaasti 106-112 voitolla. Rogers (31/12) liimasi lopussa taitavan Ron Rutlandin pakkipäässä, Benkku Harris pussitti 22 pinnaa ja Dockery riehui pyörremyrskyn tavoin omissa korkeuksissaan. Harvoin on jenkkitulokas tehnyt debyytissään 38 pistettä! Yksi kovapomppuisen Dockeryn donkeista oli sellainen, josta Kisa Nokian Jay Webb näki painajaisia vielä pitkään... 

- Tästä se alkaa ja lisää voittoja on luvassa kunhan pysymme terveinä. James on juuri sopiva pelaaja tarpeisiimme. Hän pystyy kovaan peliin ja korintekoon. Omassa ikääntymisessä on hyvätkin puolensa, turha hosuminen on jäänyt perheelliseltä mieheltä vähemmälle. Se näkyy kentällä ja kaikki pisteet ja levypallot ovat plussaa, tuumi 46-vuotias Harris avausvoiton huumassa.

 

Ja meno jatkui iloisena. Forssan Alku kaatui Urheilutalolla 102-100 ja ratkaisun iski James Dockery (29/16) illan komeimmalla donkilla - kuinkas muuten! Valmentaja Järvinen oli onnensa kukkuloilla.

- Kyllä nyt helpottaa! Dockery on hyvä ja tunnollinen pelaaja, mutta myös vähän koheltaja. Meidän yhdeksästä menetyksestä kuusi oli Jamesin, mutta hän tuo joukkueeseen kaivattua itseluottamusta, arvioi Järvinen uutta tulokastaan.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja Vilppaalle se osui Uuteenkaupunkiin. Vaikka UU-Korihait oli parempi 106-87, meno kentällä oli vähintäänkin värikästä. Ilpo Jalonen noukittiin bussiin mukaan kotimatkalla sairaalasta. "Jylppy" sai korin alla niin kovan tällin otsaansa, että kotimatka sujui neljän tikin voimin. Hyvin ei päättynyt myöskään Benkku Harrisin ilta Pohitullissa. Ikämies intoutui loppuhetkillä kunnon nyrkkitappeluun William Benjaminin kanssa ja penalttiahan siitä rapsahti. Harris kolme ottelua, Benjamin yksi ottelu.

Harris oli siis sivussa, kun Honka haki niukan 102-104 vierasvoiton Salosta, Tick Rogersin (38/11) ja James Dockeryn (34/18) huikeasta illasta huolimatta.

- Tuollaisella pelillä ei taatusti tiputa sarjasta. Olemme kohdanneeet tällä kaudella paljon huonompia porukoita ja Salossa tulee vielä moni joukkue häviämään, totesi Hongan ykköspyssy Roope Mäkelä (25).

 

Tunteet Vilppaassa kävivät kuumina Harrisin kolmen ottelun pelikiellosta. Videonauhan perusteella tappelun aloittanut Benjamin selvisi yhdellä ottelulla, joten Vilpas teki asiasta vastalauseen liittohallituksen muutoksenhakuryhmälle. Valitus kannatti, sillä Benkun pelikielto lyheni yhteen otteluun ja hän olikin mukana seuraavassa pelissä kaatamassa FoKoPoa 88-92. Vilppaan sankariksi nousi viisi viimeistä pistettä upottanut Ilpo Jalonen ja tehokaksikko Rogers (26/7) - Dockery (25/19) oli jälleen iskussa.

 

46-vuotiaanakin Bernard Harris lukeutui SM-sarjan kovimpiin pelureihin. Kuva Salon Seudun Sanomat arkisto.

 

Viikinkien voittoputki jatkui Urheilutalolla, kun Piiloset meni nurin 104-92 ja Salon Seudun Sanomat otsikoi: "Tuulimylly-Dockeryn donkki tainnutti turkulaiset" Dockeryn 29 pistettä olivat arvokkaat, mutta sankarit löytyivät tällä kertaa omista pojista. 

- Vilppaan takamiehet voittivat oman pelinsä kohtuuttoman selkeästi meikäläisiin nähden. Meiltä Tony Moore oli enemmän kuin vaisu. Miten tuollaisella pompulla varustettu pelimies onnistuu väistelemään palloja noin lahjakkaasti, sauhusi Eero Saarinen värikkääseen tapaansa. Ja noilla takamiehillä hän tarkoitti Ilpo Jalosta (18) ja Sami Lähteenlahtea (15), jotka pistivät pystyyn melkoisen shown kentällä. 

 

Salossa pelasi tuolla kaudella peräti neljä joukkuetta valtakunnallisissa pääsarjoissa. Vilpas koripallossa, Peikot ja Viesti miesten lentopallossa ja Vartsalan Sauva naisten lentopallossa. Vilpas oli noussut katsojamäärissä yllättäen Salon ykköseksi ja kotipelit vetivät Urheilutalolle keskimäärin 535 katsojaa, mikä oli selkeästi enemmän kuin Peikkojen 420. Huippu oli Piiloset-peli, jonka näki 590 koriksen ystävää.

- Osasimme odottaa jotain tällaista. Lentopalloa on tahkottu täällä niin kauan, että uudella pääsarjalaisella on omat saumansa. Fiilis katsomossa on ollut todella hyvä ja jenkinvaihto oli todellinen piristysruiske. Ehkä vain Uudessakaupungissa on ollut enemmän katsojia kuin meillä, iloittiin seuran taustoilla.

Myös menestys alkoi näkyä. Karmeasta 0/5 alusta joukkue oli Dockeryn tulon jälkeen voittanut kuudesta pelistään neljä. Ja tunnelma Urheilutalolla oli noussut ottelu ottelulta kuumemmaksi...

 

Tästä jatketaan osassa 4. Pysykää kanavalla! Osassa 2 puhuttiin "Louisvillen suurisuusta", joka ei todellakaan ollut Tick Rogers. Oikea vastaus on tietysti kolminkertainen raskaansarjan mestari Muhammad Ali, legenda. Tämän päivän kysymys liittyy poispotkittuun ja Vilppaan SM-historian avauskorin tehneeseen Scott Sparksiin. Miten Sparks vaikuttaa edelleen koripallossa?

 

Juttusarjan aiemmat osat

Osa 1: Kahden vuoden pohjatyötä ja kabinettipäätöksiä

Osa 2: Tick Rogers - ei mikään "Louisvillen suurisuu"

 

Liity postituslistalle

Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan laatikkoon ja klikkaa Liity postituslistalle -painiketta!

Yhteistyökumppanit