Uutiset & Artikkelit

09.08.2020 22:22
Vilpasvikings.fi

Osa 20: Vahvasti satsannut Vilpas kansainvälisille kentille

Tuukka Kotti solmi sopimuksen Vilppaan kanssa kesällä 2000. Kuva SSS arkisto.

 

Vilppaan pääsarjahistoriassa siirrytään uudelle vuosituhannelle ja kauteen 2000-2001. Vaikka Salon Vilpas on kuulunut viime vuodet Korisliigan menestyksekkäimpiin seuroihin ja runkosarjan voitto on tullut Saloon peräti neljänä vuotena peräkkäin, se kirkkain kruunu on jäänyt puuttumaan. Heti SM-sarjan avauskaudellaan 1996-1997 Vilpas yllätti kaikki ja kipusi suoraan  mitalipeleihin, mutta ensimmäistä kertaa realistiset odotukset historiallisesta mitalista kuuluvat nyt alkavaan juttusarjaan. Seura kasasi  kesällä Bernard Harrisille sellaisen ryhmän, jolle pelkät pudotuspelit eivät enää voineet olla tavoitteena.

 

Koripalloilun sääntökirjaan saatiin kesällä 2000 paljon uutta ja uudet säännöt otettiin käyttöön heinäkuun alusta. Peliaika jaettiin jatkossa neljään 10 minuutin jaksoon ja hyökkäysaika pudotettiin 30 sekunnista 24 sekuntiin. Puolen kentän ylitys oli tehtävä nyt kahdeksassa sekunnissa ja kansainvälisissä pelissä siirryttiin kolmen erotuomarin käyttöön. Sarjataulukon suurin muutos oli se, ettei tappiosta jaettu enää keinotekoista yhtä pistettä ja se selkeytti sarjatilanteen seuraamista.

 

Uusina seuroina SM-sarjaan nousivat Lappeenrannan NMKY ja Säynätsalon Riento, mutta kesän aikana kuultiin ikäviä uutisia Turusta, Helsingistä ja Kotkasta. Sarjapaikat olivat vaakalaudalla ja syynä oli seurojen talousvaikeudet. ToPon taustalla toiminut Top Basket Finland Oy oli todettu varattomaksi ja verottaja oli hakenut KTP-Basket Oy:tä konkurssiin. Kotka sai kuitenkin lisäaikaa 300 000 markan verovelkojen hoitoon. Lisäksi Turun Piilosetin talousongelmat olivat yleisessä tiedossa.

Koripalloliitto olikin kesän aikana yhteydessä viiteen muuhun seuraan, mikäli sarjapaikkaa ei näille olisi mahdollisuutta antaa. Sarjasta pudonneet Korihait ja HoNsU olivat ainakin kiinnostuneita ja kyselyt oli tehty myös Panttereille, Hyvinkään Pontevalle ja FoKoPolle. Liittohallitus myönsi kesäkokouksessaan sarjalisenssin Kotkalle, mutta ToPolle ja Piilosetille liitto ei pelilupaa irronnut taloudellisilla perusteilla. 

- Olimme valmiita jatkamaan SM-sarjassa ja valmentajat olivat valmiita jatkamaan. Pelaajiakin oli riittävästi, mutta rahoituksen pitää olla kunnossa ennen kuin teemme pelaajasopimuksia. Aika kävi vaan liian tiukalle, totesi ToPon puheenjohtaja Jukka Suomela taustayhtiön kaaduttua miljoonavelkoihin.

 

Turussa liittohallituksen päätös otettiin tyrmistyneinä vastaan. 

- Viime kausi oli vaikea, mutta ei dramaattinen. Vanhoja velkoja on eikä SM-yksikkö luottanut meidän rahoitussuunnitelmiin. Linjaa on kiristetty aika radikaalisesti, totesi toiminnanjohtaja Pekka Valpola kuultuaan seuran hyllytyksestä.

Piiloset-pelaajista Teemu Rannikko ja Sami Laaksonen tähyilivät Euroopan kentille.

- Joitakin virityksiä Saksaan, Espanjaan ja Italiaan on ollut, myönsi Aurajoen urheilulukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut Teemu Rannikko. 

Heti perään saatiin tieto, että Rannikko oli jo käynyt Trevison lääkärintarkastuksessa ja nuoren miehen tie veikin lopulta saapasmaahan, Reggio Emilian riveihin. Laaksosen opiskelut pitivät miehen vielä Perttu Hytösen valmennukseen siirtyneessä Turussa, mutta muutoksia oli luvassa tähänkin ja siihen pelataan juttusarjassa myöhemmin.

 

Liittohallitus nosti ToPon ja Turun tilalle Korihait sekä Pantterit ja niiden lisäksi SM-sarjaan lähtivät BC Nokia, Honka, Kouvot, KTP Basket, LrNMKY, Namika Lahti, Pussihukat, Pyrbasket, Vilpas, SäyRi, Karkkila ja Huima. Kauden aikana pelattaisiin kaksinkertainen runkosarja ja lisäksi ohjelmassa oli ns. paikalliskierrokset eli joukkueiden pelimääräksi tuli 32 ottelua. Viimeinen putoaa I divisioonaan ja sijoille 12-13 jääneet joutuvat karsimaan paikastaan divarin kakkosen ja kolmosen kanssa.

Vilppaasta tutun Tick Rogersin piti tehdä paluu Suomeen ja nyt Mihajlo Pavicevicin Honkaan, mutta lopullinen siirto kariutui. Toisen ex-viikingin James Dockeryn ura jatkui Panttereissa ja 40-vuotias Garcia Hopkins jatkoi Nokialla. Muita ulkomaalaissoppareita syntyi seuraavasti: Duane Johnson (myöhemmin Bryant Feggins), Vladimir Ryzhov ja Vasili Kulakov Karkkilaan, Roni Bailey ja Demetrius Poles Säynätsaloon, Marcus Grant ja Charles Edmonson Lahteen, Dion Edward, LaTaryl Williams (Sanjay Adell) ja Roger Lilliesköld Kouvolaan, Quincy Hall (Karim Scott), Fridrik Stefansson ja Rob Strickland Lappeenrantaan, Dondrell Whitmore ja Luke Lloyd Korihaihin, Phil Hickey Vantaalle, Damon Williams ja Trent Pulliam (Darrell Waters) Tampereelle, Ahmed Tijani ja Jamal Marshall Nokialle, Luka Pavicevic, Rastko Cvetkovic ja Anthony Allison Honkaan, Rasheed Sparks (Josh Heard) ja William Gallman Kotkaan sekä Matt Williams, John Smith ja Eric Payne Äänekoskelle.    

 

Salossa päättyneen kauden pettymykset + runkosarjan 12. sija oli unohdettu ja uuteen kauteen lähdettiin isosti. Bernard Harrisin jatkosopimus oli selvä ja Salossa otettiin historiallisesti ensimmäinen askel kohti kansainvälisyyttä. Kun Piiloset menetti sarjapaikkansa, Vilpas hyväksyttiin mukaan suomalais-ruotsalaiseen liigaan Kouvojen, Pyrbasketin ja Karkkilan ohella.

- Olen vilpittömästi iloinen Vilppaan puolesta ja olen varma, että SuRu-liiga antaa uutta potkua salolaisviikingeille. Kahden viime vuoden kokemukset osoittavat, että liiga valmistaa osallistuvat seurat entistä parempaan urheilulliseen menestykseen, totesi Salossa vieraillut Koripalloliiton markkinointipäällikkö Ilkka Kauhanen.

- Päätimme, että jos paikka avautuu, se otetaan vastaan. Tämä on taloudellisesti halpa sarja (50-60 tuhatta markkaa) ja kulut saadaan varmasti katettua neljällä kotipelillä ruotsalaisia vastaan, arvioi joukkueenjohtaja Keijo Poutiainen.

Ruotsista mukaan lähtivät "Magic" Johnsonin tukema M7 Borås, Södertälje Kings, Sundsvall Dragons ja Tukholman Alvik. Joukkueet kohdattaisiin kerran kotona ja kerran vieraissa neljän viikonlopun aikana. Ensimmäisen SuRu-liigan voitti Alvik lyötyään finaalissa Piilosetin 90-75 ja toisen kiinnityksen vei Piiloset kaatamalla Sundsvallin 104-75.

Suomen mestari Namika Lahti sai paikan Euroopan kakkoskilpailuun Saporta Cupiin ja FIBA:n sarjoihin osallistuivat myös Honka ja Kouvot, jotka lähtivät Korac Cupiin. 

 

Vilppaassa kesän satsaukset aloitettiin Forssasta. Seura oli käynyt pelaajaneuvotteluja neljän suomalaispelaajan kanssa ja ensimmäinen työvoitto saatiin, kun siirtomarkkinoiden kuumin nimi Tuukka Kotti pisti nimensä Vilppaan sopimukseen. Aaron McCarthyn luotsaamaan maajoukkueeseen valittu 19-vuotias superlahjakkuus oli lähdössä Lahden Urheilukouluun ja kaipasi maisemanvaihdosta divariin pudonneesta FoKoPosta. Forssalaisen perässä oli kuusi muuta SM-seuraa.       

- Pidän tärkeänä, että saan SM-sarjassa mahdollisimman paljon peliaikaa. Olen kuullut, että Benkku vetää kovia harjoituksia ja se sopii minulle. Kaipaan ennen muuta voimaa ja röyhkeyttä peliini, totesi vielä B-pojissa 181-senttisestä takamiehestä 205-senttiseksi venähtänyt Kotti.

Menetyspuolelle kirjattiin Olli Breilin, Mika Vesterinen, Juha Sairanen sekä Kalle Saajos, mutta niitäkin suurempi isku oli Sami Lähteenlahden poistuminen miehistöstä. 26-vuotias Lähteenlahti oli kuulunut vuosia Harrisin luottomiehiin ja menetys oli luonnollisesti tuntuva.

- Sami vaan totesi, että koripalloilu on nykyään pakkopullaa ilman iloa ja myös perheasiat vaikuttivat "Allun" päätökseen. Faisal Abrahamille kerrottiin, että hän voi vapaasti hakea seuraa muualta ja myös Chris Cameron on ulkona kuvioista. Haussa on vahva korinaluspelaaja ja takamies jenkeistä ja myös EU-pelaajaa etsitään, paljasti Poutiainen.

 

Toinen sainaus saatiin heti perään, kun Itävallassa ja Hongassa vieraillut Korihaiden 26-vuotias kasvatti Jarno Nikula rustasi nimensä Vilppaan sopimuspaperiin ja toi lisää heittovoimaa joukkueeseen. Kotin ja Nikulan lisäksi viime kauden joukkueesta jatkopaperit solmivat Ilpo Jalonen, Mikko Arosilta, Erik Iltanen sekä Henrik Hannonen ja lisäksi Jouni Töyry teki paluun edustusjoukkueeseen. Omista nuorista SM-sarjaa haistelemaan nostettiin Niko Sarjomaa ja Niilo Merilä. Nyt oli enää edessä ulkomaalaisten valinta.

 

Palapelin kokoaminen aloitettiin takamiehestä. Pelintekijäksi palkattiin videonauhojen perusteella ex-NBA pelaajan Jeff Rulandin alaisuudessa Ionan yliopistossa pelannut ja sen jälkeen jenkkien EBL-liigaa Hudson Valley Kingseissä vakuuttanut 180-senttinen ja 24-vuotias John McDonald.

- McDonald on erittäin nopea pelaaja, joka heittää ja syöttää hyvin. Ja mikä tärkeintä, hän on ehdottomasti johtajatyyppi, vakuutti Bernard Harris.

Ensimmäistä kertaa Eurooppaan saapunut McDonald oli innoissaan.

- Halusin tulla tutustumaan eurooppalaiseen koripalloiluun, joten tämä oli ihan harkittu päätös. Äidilläni on 13 sisarusta ja sitä myötä minulla on paljon serkkuja. He pelaavat kaikki koripalloa, nauroi uusi takamies.

 

Toinen hankinta oli sitten tuttu ja turvallinen. 198-senttinen North Carolina Ashevillen kasvatti William Coley aloitti Euroopan uransa Malagassa ja Luxemburgissa ennen siirtymistään viime kaudella Vantaan Pussihukkiin (15.0/7.6).

- Coley tuntee jo suomalaisen koriksen ja hän on tunnettu kovana puolustajana ja voimakkaana korinaluspelaajana, jonka asenne on aina huippuluokkaa, kehaisi Harris.

 

John McDonald & Willian Coley. Kuva SSS arkisto.

 

Harrisin 12 pelaajan rosterin täydensi 22-vuotias Peter Praznovsky, Inter Bratislavassa ja Tsekin nuorisomaajoukkueissa pelannut 205-senttinen "Slovakian karhu". Raamikas sentteri oli pelannut viimeiset neljä vuotta NCAA:n kakkostasolla Tarleton Statessa tehoin 13.0/7.2.

 

Peter Praznovsky. Kuva SSS arkisto.

- Meillä on kasassa kaikkien aikojen joukkue. Hyökkäysvoimaa on enemmän kuin koskaan ja tehoja löytyy myös kolmen pisteen viivan takaa. Aloitusviisikko on uusiutunut kokonaan ja tavoitteena on mitali, totesi tyytyväinen päävalmentaja.  

 

 

Vilppaan syyskuun ohjelma näytti vaativalta. Viking Cupia Helsingissä, TUL:n mestaruusturnausta Äänekoskella, Suomen cupia Espoossa, Suomi-Ruotsi -liigaa Salohallissa ja SM-sarjan kovaakin kovempi avaus - ykkössuosikki Honka kotona ja puolustava mestari Namika Lahti vieraissa. Niihin palataan osassa 21, joten pysykää menossa mukana...

Liity postituslistalle

Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan laatikkoon ja klikkaa Liity postituslistalle -painiketta!

Yhteistyökumppanit