Uutiset & Artikkelit

26.04.2019 15:04
#korisliiga #vilpas #redandwhite
Vilpasvikings.fi

Vilpas Kouvoja vastaan puhtaalla 3-0 sarjalla

Eipä ollut BC Nokiasta Vilppaan haastajaksi joukkueiden välisessä puolivälieräsarjassa. Kolme selvää voittoa (36, 18, 27 pistettä) kertovat kaiken joukkueiden tekemisen erosta. Vilpas saa pikaisesta ottelusarjan katkaisemisesta viikon pelitauon ennen torstaina alkavia välieriä. Niissä vastaan asettuu runkosarjan kuutonen Kouvolan Kouvot, joka passitti Tampereen Pyrinnön aikaistetulle kesälomalle lukemin 0-3. Välieräpaikan varmisti myös runkosarjan kakkonen Karhubasket, joka teki jauhelihaa loukkaantumisten kanssa painineesta Seagullsista. Kauhajoen vastustaja on edelleen auki, sillä KTP haki kovan vierasvoiton Joensuusta ja sillä on sarja katkolla lauantaina Karhuvuoressa.

Vilppaan ja BC Nokian ottelusarja oli lopulta varsin yksipuolista näytöstä. Nokia sinnitteli jokaisessa ottelussa alussa mukana, mutta jäi otteluiden edetessä stunttirooliin. Niin torstainakin. Tällä kertaa Nokian hetket laskettiin vain minuuteissa, sillä hurjalla tarkkuudella heittänyt Vilpas kokosi jo avauskympille 38 pistettä ja kaasutti kymmenen pinnan taukojohtoon. Etenkin Juho Nenonen (12) oli vahvassa vireessä upottaen kolme ensimmäistä kolmostaan. Toisen kympin Vilpas vei viidellä pisteellä 26-21 ja lopullinen kuolinisku tapahtui kolmannen jakson alkuun. Se kuuluisa selkärangan naksahdus kuului Salohallin yläriveille saakka.
- Tykkään rehellisyydestä ja tänään meillä ei ollut mitään tehtävissä. Onnittelut Vilppaalle, erittäin vakuuttavaa tekemistä. Kolmannella jaksolla selkäranka naksahti täysin ja jouduin käyttämään aikalisät ja vaihdot, myönsi päävalmentajan pallin kesken kauden vastaanottanut Tero Vasell.
Eron kasvaessa 30 pisteeseen loppupeli oli enää pelailua ja loppusummerin odottelua.
- Pelien aluissa pystyttiin olemaan aktiivisia ja saatiin vähän horjutettua Vilpasta, mutta joka pelissä se show lähti pystyyn ja sitten olimme perässätulijoita. Kokonaisuutena todella vaikea, sekava ja rikkonainen kausi, totesi Vasell.
Hän ei vielä valottanut seuran suunnitelmia päävalmentajasta, mutta omat hommat jatkuvat seuran junioripuolella ja apuvalmentajana. Pirkanmaalla asuvan Greg Gibsonin nimi on liitetty vahvasti Nokian tulevaisuuden suunnitelmiin. Eiköhän uutisia julkaista kevään aikana.
Sean O´Mara (21/5) palkittiin vieraiden parhaana ja taustatukea antoivat Aapeli Alanen (16/5), Armin Cane 15/3/4 syöttöä) ja Juan Davis Jr (13/6).

Vilppaan esitys oli iloinen ja vapautunut ja se tietää hyvää jatkoa ajatellen. Joukkue sai viikon aikaa valmistautua tulevaan Kouvot-sarjaan, josta voittaja etenee jatkoon neljällä voitolla. Tyytyväisin tauosta lienee Antonio Ballard, joka seurasi viimeisen BC Nokia-ottelun siviileissä. Nokialla pyörähtänyt nilkka paranee hyvää vauhtia ja energinen laituri nähdään parketilla torstain avausottelussa. Ballardin parannellessa jalkaansa Reggie Dillard (8/2) pääsi pudotuspelien makuun ja päävalmentaja Joonas Iisalo sai viettää hieman rauhallisemman illan kropassa jylläävän influenssan vuoksi. Päävastuun peluutuksesta kantoivat Teemu Rannikko ja Jere Anttila.
Otteluisäntä OP Lounaismaa palkitsi Vilppaasta hyvän esityksen tehneen Jamie Skeenin (23/5), joka missasi vain kaksi heittoa ja oli erehtymätön vapariviivalla. Parhaat plussatehot +23 urakoivat Teemu Rannikko (6/0/5 syöttöä) ja Jack Gibbs (17/4/4 syöttöä). Vilppaan 15 kolmosesta neljä kirjattiin Juho Nenoselle (19/5) sekä kolme Gibbsille, Mikko Koivistolle (11/5) ja Aatu Kivimäelle (11/0). Vilpas pääsi vapariviivalle kaksi kertaa enemmän kuin Nokia ja se kertoo aktiivisuudesta koria kohti.
- 27 pisteen voitossa ei jäänyt epäselvää ja kaikki tilastot meni meidän suuntaan. Sovittiin puoliajalla kopissa, että kolmannelle jaksolle tullaan niin kovaa, että laitetaan sinetti tälle ottelusarjalle. Voitettiin pelit 27, 18 ja 36 pisteellä, joten ei jäänyt kauheasti epäselvää kumman pitää mennä jatkoon. Tämä ei ollut tolppa sisään, tolppa ulos -ottelusarja, totesi Iisalo.

Samaan aikaan lehdistötilaisuuden kanssa jännitettiin Tampereen lopputulosta. Kouvot kaatoi lopulta Pyrinnön viidellä pisteellä, joten sarja meni Jyri Lehtosen suojateille 0-3. Harva olisi uskonut siihen runkosarjan aikana.
- Neljä joukkuetta jäljellä ja matkustamme mielummin Kouvolaan kuin esimerkiksi Joensuuhun, tyytyi Joonas Iisalo arvioimaan tulevaa vastustajaa.
Ero on suuri etenkin matkustuksen vuoksi, sillä välieriin ottelutahti kiristyy ja pelit tulevat vastaan joka toinen päivä. Hyvässä muistissa ovat kahden vuoden takaiset finaalit Katajaa vastaan, jolloin pelattiin jopa la-su back-to-back pelit... Vilpas-Kouvot -sarja käynnistyy Salohallissa vapun jälkeen torstaina 2.5 klo 18:30 ja Kouvojen kotiavaus Kouvolan jäähalliissa on lauantaina kello 18:30. Finaalipaikka irtoaa neljällä voitolla. Vilpas pääsi hyvin ansaitulle tauolle ja joukkue kokoontuu seuraavan kerran sunnuntaina.

 

 

Liity postituslistalle

Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan laatikkoon ja klikkaa Liity postituslistalle -painiketta!

Yhteistyökumppanit