Uutiset & Artikkelit

04.11.2018 13:36
Vilpasvikings.fi

Vilppaan kotimaiset pääosassa Kisahallissa

Vilppaan kotimainen osasto Teemu Rannikon johdolla heilutti tahtipuikkoa lauantaina Kisahallissa. Kuva Sinikka Makkonen

 

Helsinki Seagulls taisteli urheasti Kisahallissa vajaamiehisenä sarjajohtaja Vilpasta vastaan, mutta hyvää esitystä ei palkittu tällä kertaa sarjapisteillä. Vilpas piti lopussa hermonsa paremmin ja lähti kotia kohti 91-94 (49-44) voitto taskussaan. Vinsti oli Vilppaalle seitsemäs peräkkäinen ja pääosaan nousi tällä kertaa Vilppaan kotimainen osasto Teemu Rannikon johdolla.

Seagulls aloitti tulisesti ja harvoin nähdään sellaista tykitystä, jota Mikko Larkaksen suojatit esittivät. Kolmosnäytöksen käynnisti Tyler Thornton heti ensimmäisestä hyökkäyksestä ja Timo Heinonen jatkoi kahdella osumalla kaaren takaa. Kun Andre Spight onnistui heti perään kahdesti, Joonas Iisalo kutsui joukkonsa aikalisälle tilanteessa 15-3. Sekään ei auttanut tällä kertaa, sillä Ricky Waxlax rankaisi kahdesti kolmoskaarelta ja kasvatti eron jo 14 pisteeseen. Tuossa vaiheessa Seagullsin kolmoset olivat uponneet murhaavasti 7/7 ja kotijoukkueen ensimmäinen ohiheitto sattui reilun viiden minuutin pelin jälkeen! Eipä tule mieleen, milloin vastaavaa on nähty. Vilppaan onneksi oma peli lähti rullaamaan ja 0-8 runilla se hivuttautui jo kahden pisteen päähän 29-27 ja ensimmäiselle tauolle mentiin numeroista 31-27.

 

Juho Nenonen pelasi vahvan matsin ja viimeisteli 18 pistettä. Kuva Sinikka Makkonen

 

Toisella jaksolla Mikko Koivisto heitti kolmosellaan vieraat ensi kertaa piikkipaikalle ja jaksoa himmensi vain Teemu Rannikon kolmas virhe. Andre Spightin ja Tuukka Kotin koreilla Seagulls nykäisi lopulta viiden pisteen puoliaikajohdon 49-44. Kolmas jakso oli vuorostaan Vilppaan hallintaa. Koiviston kolmosella 49-50 johtoon ja sitten pikkuhiljaa karkuun. Suurimmillaan vierasjohto kävi jo 11 pisteessä ja viimeiselle tauolle lähdettiin lukemista 64-72.

Seagulls oli kuitenkin sitkeä eikä antanut periksi. Jakson puolivälissä Spight tasoitti pelin 79-79 kunnes Vilpas hivuttautui Brandon Taylorin kahdella kakkosella viiden pisteen karkumatkalle 81-86. Vajaat kaksi minuuttia ennen loppua Diante Baldwin osui tärkeän kolmosen ja kasvatti vierasjohdon viiteen, 87-92. Timo Heinosen kakkosella ja yhdellä vaparilla Seagulls tuli vielä kahden pisteen päähän 44 sekuntia ennen summeria. Vilppaan ohiheiton jälkeen Tuukka Kotille tarjoutui mahdollisuus tasoitukseen (0:21), mutta vapareista vain toinen onnistui. Teemu Rannikon käsi ei puolestaan tärissyt toisessa päädyssä, vaan taikuri pussitti molemmat vaparinsa (0:11) ja Spightin vaikean viime hetken ratkaisun jälkeen Vilpas pääsi juhlimaan kolmen pisteen voittoa 91-94.

 

Vilppaan parhaana palkittiin Aatu Kivimäki. Karkkilan Kisner pyöritti jälleen mallikkaasti peliä ja viimeisteli samalla 15 pistettä. Kuva Sinikka Makkonen

 

Joukkueet tarjoilivat Kisahallin 923 katsojalle hyvää viihdettä ja Juho Nenonen pääsi laulattamaan 3-vuotissynttäreitään juhlineita Vilpas Ultralaisia. Hyvää kautta pelaava Nenonen (18/6) viihtyi hyvin myös parketin puolella ja oli tärkeä palanen vierasvoitossa. Ilta oli muutenkin Vilppaan Suomi-osaston, sillä Teemu Rannikko (19/1/7 syöttöä), Mikko Koivisto (14/3) ja joukkueen parhaana palkittu Aatu Kivimäki (15/2) pitivät jenkkitrion Jamie Skeen (13/11), Diante Baldwin (9/5) ja Brandon Taylor (6/3) tällä kertaa sivurooleissa.

- Seagulls tuli otteluun todella hyvin ja heitti kaikki kolmoset alussa sisään. Toinen puoli on se, että ne äijät oli auki, joiden ei pitäisi olla. Spightilta ja Kotilta piti ottaa helpot pisteet pois, mutta tilastoista näkee, että ei siinä onnistuttu, harmitteli Joonas Iisalo.

 

Wayne Blackshearin ja Christopher Ortizin poissaollessa Mikko Larkas voi olla joukkueen esitykseen tyytyväinen. Tarkkaan merkityt Andre Spight (22/8) ja Tuukka Kotti (29/12) tekivät jatkuvasti pahojaan ja hyvää taustatukea antoivat Timo Heinonen (17/2) ja Ricky Waxlax (10/0). Seagullsin alun kolmosrumba oli huikea, mutta lopulta Vilpas oli jopa parempi kolmosten tarkkuudessa 36.7% - 37.5%. Levypallot Vilpas voitti 32-40, penkkipisteet menivät vieraille peräti 5-33 ja kun sen tarkuuus oli parempi myös kakkosissa ja vapareissa, vierasvoittoa ei voi pitää vääryytenä. 

- Tultiin hyvin otteluun ja puhuttiin siitä, että täytyy pestä kasvot kotiyleisön edessä. Erinomainen taistelu meidän pelaajilta. Toisen täytyy hävitä, mutta toiseksi parhaita oltiin tänään kentällä, coach Larkas pisti pientä piikkiä kolmannen joukkueen suuntaan.

 

Vilppaan kausi jatkuu jo tiistaina, jolloin hallitseva mestari Kauhajoen Karhubasket saapuu ensi kertaa Salohalliin. Viikon toinen peli pelataan heti perään torstaina, kun Suomen cupin avauskierroksella vastaan asettuu Munkkiniemen yhteiskoululla MuKi.

     

 

Liity postituslistalle

Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan laatikkoon ja klikkaa Liity postituslistalle -painiketta!

Yhteistyökumppanit