Uutiset & Artikkelit

20.11.2018 09:12
#korisliiga #vilpas #redandwhite
Vilpasvikings.fi

Vilpas kohtaa Kouvot ensimmäistä kertaa

Vilpas ja Kouvot iskevät keskiviikkona ensimmäistä kertaa yhteen tällä kaudella ja paikkana on Kouvolan Jatke Areena. Vilpas esitteli perjantaina uuden vahvistuksensa Antonio Ballardin kotiyleisölleen ja debyytti oli onnistunut. Loukkaantumisista koko alkukauden kärsinyt Kouvot on saanut pakettinsa parempaan kuosiin ja sen kotitili on kolmen ottelun jälkeen yhä puhdas. Vastakkain on liigan kaksi parasta yleisöjoukkuetta, sillä molemmat ovat pelanneet yli tuhannen katsojan keskiarvoilla. Vilpas on kerännyt 1433 katsojaa, Kouvot 1031.

- Olemme joukkueena vielä alkutekijöissään, mutta jos saamme uuteen vuoteen mennessä parannettua tästä edes 20 prosenttia, niin meillä on hyvä nippu kasassa, pohti Lehtonen Pyynikillä lauantaina.
David Gonzalvezin loukkaantumisen myötä lupaukset kolmella ulkomaalaisvahvistuksella pelaamisesta piti haudata jo muutaman peliviikon jälkeen ja loppukausi mennään Kouvolassa perinteisesti neljällä. Gonzalvez (10.1/2.1) on jo pelannut seitsemän peliä, samoin uusin hankinta Bryan Asbury (ex-Pyrintö, 18.6/6.6). Täydet yhdeksän peliä on koossa Elbert Matthewsilla (12.8/2.7) ja Jeremy Morganilla (10.3/3.9).
Suomiosasto on pysynyt hyvin koossa viime kaudesta ja kansanedustajaehdokas Ville Kaunisto (12.8/7.7), Tuomas Hirvonen (9.1/2.4), Severi Kaukiainen (7.6/1.3) ja Teemu Knihtinen (6.6/5.0) muodostavat tutun perusrungon.
Kouvot lähtee keskiviikon otteluun sopivasti ärsytettynä. Lauantain vierailu Pyynikille päättyi ikävimmällä mahdollisella tavalla, kun Kevin Johnson nosti Pyrinnön voittokorin viimeisellä sekunnilla. Kouvojen tehokkaimmat olivat 24 pistettä heittänyt Asbury ja 20 täppää koonnut Gonzalvez.
- Olen tyytyväinen joukkueen suoritukseen. Peli oli meillä kontrollissa, mutta Pyrintö oli lopussa hieman onnekkaampi ja heidän kovat pelaajat heittivät kovia heittoja sisään, totesi Lehtonen.

Joukkuevertailussa Kouvot pelaa palloa enemmän lähemmäs koria ja se heittääkin sarjassa toiseksi eniten kakkosia eli 48 kertaa per ottelu. Tosin tarkkuus on ollut liigan heikointa (49.1%). Vilpas on puolestaan pistänyt palloa ilmaan viisi kertaa Kouvoja enemmän kaaren takaa ottelua kohden ja vapariviivalle salolaiset ovat päässeet huomattavasti enemmän. Kouvot on Kobrien jälkeen liigan toiseksi paras joukkue hyökkäyslevypalloissa ja siinä on varmasti yksi osa-alue, jota Joonas Iisalo tulee omalle miehistölleen teroittamaan. Riistoissa kohtaavat liigan kaksi ääripäätä. Kouvot on sarjan ahnein pallonriistäjä (9.8), Vilpas heikoin (5.4).

Vilpas lähtee Kouvolaan kaventamaan voittotilastoa. Joukkueet ovat kohdanneet pääsarjahistorian aikana 60 kertaa ja niistä Kouvot on voittanut 34. Vilppaalla on keskinäisissä kolmen ottelun voittoputki ja viimeisistä kymmenestä pelistä seitsemän on kääntynyt salolaisille. Jamie Skeenille ottelu on paluu vanhaan kotisaliin, sillä Skeen pelasi viime kaudella Kouvojen paidassa. Samaa väriä ovat kantaneet Vilppaasta myös Miikka Luosmaa, Henri Kantonen sekä päävalmentaja Joonas Iisalo. Ville Kaunisto on taas nähty Vilppaan paidassa kaudella 2001-2002.
- Kouvot on tähänastisten numeroiden valossa sarjan paras puolustusjoukkue. He pelaavat aggressiivisesti kovalla paineella palloon, mikä on aiheuttanut vastustajille menetyksiä ja heille nopeita hyökkäyksiä. Pidetään pallosta huolta, kontrolloidaan tempoa ja käytetään kokoamme hyväksi molemmissa päissä niin meillä on mahdollisuus voittaa, toteaa Iisalo.
Vilpas Kouvolassa: 2 Skeen, 3 Baldwin, 4 Koivisto, 6 Luosmaa, 7 Nenonen, 8 Ballard, 9 Rannikko, 10 Taylor, 12 Kivimäki, 21 Laine.

Kouvolan Kovot - Vilpas Vikings keskiviikkona Jatke Areenalla kello 18:30. Ottelu on nähtävänä suorana tuttuun tapaan Elisa Viihteellä.

Liity postituslistalle

Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan laatikkoon ja klikkaa Liity postituslistalle -painiketta!

Yhteistyökumppanit