Uutiset & Artikkelit

26.03.2018 07:02
otteluennakko, Korihait, Salohalli
Vilpasvikings.fi

Tiistaina vastassa Korihait ja 21 vuotta ensimmäisestä pudotuspelistä

Tiistaina tulee kuluneeksi päivälleen 21 vuotta siitä, kun Vilpas pelasi ensimmäistä kertaa Korisliigan pudotuspeleissä. Tarkemmin sanottuna tuolloin pelattiin vielä SM-sarjaa ja Vilpas pelasi ensimmäistä kauttaan pääsarjatasolla. Kotkasta alkanut pudotuspelisarja vei Vilppaan lopulta pronssipeliin saakka ja joukkue pesi kauden pölyt päältään Turkin auringon lämmössä. Nyt tiistaina Vilpas pelaa kauden toiseksi viimeisen runkosarjapelinsä ja vastaan asettuu Uudenkaupungin Korihait.

 

Elettiin siis maaliskuun 27. päivää vuonna 1997 ja kahteen lohkoon jaetun SM-sarjan runkosarja oli juuri päättynyt. Vielä Salon Urheilutalolla pelannut Vilpas sijoittui debyyttikaudellaan kahdeksan joukkueen länsilohkossa kolmanneksi 18 voitolla ja 19 tappiolla. Lännen ykkönen ToPo hävisi 37 ottelustaan vain kolme ja kakkoseksi sijoittui Tapiolan Honka voittosuhteella 25/12. Neljäntenä pleijareihin selvisi Korihait (17/20). Itälohkon ykkönen oli Kouvolan Kouvot, kakkonen KTP, kolmas HNMKY ja neljäs LaNMKY. Pudotuspelikaavion mukaan Vilpas kohtasi puolivälierissä KTP:n ja aloitti urakkansa Karhuvuoresta.

 

Ilkka Weijon ja Juha-Pekka Oravan tuomitsema ottelu veti Karhuvuoreen 1117 katsojaa ja Tero Järvisen valmentama Vilpas aiheutti melkoisen paukun hakemalla komean 79-83 vierasvoiton. Voiton pääarkkitehtina oli Louisvillen yliopiston kasvatti Tick Rogers 29 pisteellään, mutta varsinainen yllätyskortti löytyi penkiltä. Kauden 4,5 pisteen keskiarvolla pelannut Olli Lehto oli liekeissä kolmen pisteen kaarella upottaen 15 pistettä. Muut tehomiehet olivat James Dockery 13/10, Ilpo Jalonen 14/4, Bernanrd Harris 10/6 ja Olli Breilin 2/0. Kari Liimon valmentaman Kotkan tehot jakaantuivat seuraavasti: Darren Fowlkes 25/4, Sonique Nixon 20/11, Mika Vekkilä 15/6, Jari Vekkilä 11/2, Jarkko Tuomala 7/6 ja Jani Jernvall 1/2.

 

 

Vierasvoitto siivitti Vilppaan melkoiseen lentoon ja kotiottelu päättyi 91-84 voittoon. Tick Rogers (35/6) oli jälleen pitelemätön ja upotti vaparinsa 14/14. Hyvää tukea antoivat Ilpo Jalonen 18/2, James Dockery 13/11 ja Bernanrd Harris 12/2. Kotkalta Darren Fowlkes heitti 33/7, Jari Vekkilä 26/1 ja Mika Vekkilä 11/4. Sarja oli nyt katkolla Kotkassa, jonne Vilpas reissasi kahden fanibussin voimalla. 1694 katsojan edessä pelattu välierä 3 huipentui viime sekunneille ja Vilpas pääsi tuulettamaan välieräpaikkaa 77-79 voitolla. Ilpo Jalosen (24/0) käsi oli kuuma kuin hellankoukku ja kuudesta kolmosesta onnistui viisi. Rogers (24/5) jatkoi vahvoja esityksiään, samoin Harris 13/4 ja Dockery 12/13. Kotkan ykkönen oli Fowlkes 23/10.

 

 

Ylivoimaiseen Suomen mestaruuteen porskuttanut ToPo oli Vilppaalle liian vahva välierissä ja meni finaaliin voitoin 3-0. Toinen finalisti tuli Kouvolasta, joka pudotti Hongan jatkosta 3-1. Vilpas selvisi pronssiotteluun, joka ratkesi jo ensimmäisellä minuutilla Espoossa. Tick Rogers väänsi nilkkansa pelikelvottomaksi ja Honka viiletti murskaavaan 124-72 voittoon. Mestaruustaistossa ToPo ei antanut Kouvoille mitään saumaa, vaan voitti ottelusarjan coach Aaron McCarthyn johdolla 3-0.

 

 

Se historiasta ja tiistaina pelataan Salohallissa vielä runkosarjaa. Vilppaan vastustajaksi saapuu Uudenkaupungin Korihait, jolle kausi on ollut vaikea.  Sarjapaikka näyttäisi kuitenkin säilyvän viimeviikkoisen Kobrat-voiton myötä. Korihait on voittanut kauden 37 ottelustaan seitsemän eli yhden enemmän kuin Lapua. Kobrien pitää voittaa viimeisistä kolmesta pelistään kaksi, mikäli se aikoo ohittaa Korihait sarjataulukossa.

 

Salohallissa ennakkoasetelmat eivät ole Haiparven puolella. Vilppaalla puhdas kotitili (18/0) ja haiden vierassaldo näyttää lukuja 2/16. Kymmenestä viimeisestä ottelustaan se on voittanut yhden ja lisäksi omaan päähän on tehty kauden aikana peräti 100.6 pistettä vierasottelua kohti. Kauden aiemmat kohtaamiset ovat olleet Vilppaan ylivoimaa, kuten lukemat 101-71, 109-65, 112-92 osoittavat.

 

Korihaiden kauteen on mahtunut enemmän tapahtumia mitä seuran johtokunta varmaan syksyllä kuvitteli. Penkin päässä Jarno Nikula vaihtui Damion Dantzleriin ja ulkomaalaisosastolla vilinää on riittänyt kuin Mannerheimintiellä. Alkuperäisestä vahvistusnelikosta on jäljellä enää Sean O´Brien (14.0/7.2) ja viereltä löytyvät nykyään Kevin Bracy-Davis (17.6/5.4), Matt Gibson (10.0/4.8) sekä jo kertaalleen joukkueesta lähtenyt Kenney Funderburk (9.7/3.7). Nimet Pattillo, Williams, Deng, Chievous ja Brooks elävät enää seuran historian kirjoissa. Kolmostykki Marius van Andringa (10.3/1.7) palasi Funderburkin tavoin kesken kauden joukkueeseen takaisin ja viimeisin palanen Markus Molenius (9.4/3.6) liittyi joukkueeseen juuri siirtoajan päättymisen kynnyksellä Forssasta.

 

Vilppaalla on edessä viimeiset pelit ennen pudotuspelien alkua. Sunnuntaina viikingit kohtaavat vielä kovaan liitoon päässeen BC Nokian vieraissa ja runkosarja päättyy ensi viikon keskiviikkona Lapuan Kobria vastaan Salohallissa. Joukkue on hyvässä iskussa ja terveenä. Muutaman viikon syrjässä ollut Riku Lainekin alkaa pikkuhiljaa kuntoutua polven tähystyksestä. Viime ottelussa Vilpas puolusti Pyrinnön asettomaksi ja otti helpon 88-61 voiton. Joonas Iisalo on pyörittänyt peliminuutteja tasaisesti koko kauden ajan ja se on satanut Vilppaan laariin. Illan kysymys kuuluu, pysyykö puolustuksen intensiteetti Pyrintö-pelin tasolla myös tiistaina?

Vilpas Vikings - Korihait Salohallissa tiistaina kello 18:30. Liput matsiin kaksi yhden hinnalla, joten ota kaverisi mukaan ja tule kannustamaan Vilpas voittoon. Otteluisäntänä viikon piristys Salonjokilaakso. Tervetuloa!

Liity postituslistalle

Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan laatikkoon ja klikkaa Liity postituslistalle -painiketta!

Yhteistyökumppanit