Uutiset & Artikkelit

04.10.2018 20:39
Vilpasvikings.fi

Kokenut Jamie Skeen Vilppaan sisäpelaajaksi

Jamie Skeenin ja Juho Nenosen keskenäinen vääntö jää harjoitusten puolelle, sillä molemmat pukevat Vilppaan edustusasun päälle tulevalla kaudella. Kuva Sinikka Makkonen

 

Tänään David Haughtonin sopimuksen päättäneen Salon Vilppaan uusi sisäpelaaja on suomikoriksen ystäville tuttu mies. 30-vuotias Jamie Skeen tekee paluun  Korisliigaan ja saapuu tukkimaan Vilppaan puolustuksen keskustaa. 203-senttinen ja 114-kiloinen Skeen pelasi viime kaudella Kouvolan Kouvoissa ja kuluneen kesän mies vietti maapallon toisella puolella, Uuden-Seelannin pääsarjassa. 

Vilppaan valmennusjohto päätyi irtisanomaan syyskuun alussa Saloon saapuneen Haughtonin sopimuksen juuri liigakauden kynnyksellä. Sentteriä pitkään vaivannut yläraajavamma oireili jatkuvasti ja tässä vaiheessa kautta ei haluttu ottaa riskiä, joten Vilppaassa päädyttiin tuttuun mieheen. Jamie Skeen kohdattiin Kouvojen paidassa viime kaudella neljästi ja ongelmia ison miehen kanssa riitti. Skeenin tehot Kouvolassa olivat runkosarjassa 12.6 pistettä ja 5.5 levypalloa ja pudotuspeleissä ne nousivat lukemiin 17.8/8.0. 

VCU:n yliopiston kasvatti on kokenut pelimies, sillä pelihistoriasta löytyy Kouvojen lisäksi passileimat Ranskasta (ASVEL), Israelista (Ironi Ashkelon, Maccabi Ashdod), Italiasta (Sutor Montegranaro), Puerto Ricosta (Caciques de Humacao), Belgiasta (Belfius Mons-Hainaut), Kosovosta (Peja) ja Uudesta-Seelannista (Taylor Hawks). 

Skeen asustelee perheensä kanssa vielä Ateenassa ja odottelee lentolippuja kohti Helsinki-Vantaata. Hän oli yksi Panionios On Telecom Athensin yhdeksästä jenkkipelaajasta, mutta lopullista pelipaikkaa Kreikasta ei irronnut.

- Jamie Skeen osoitti viime kaudella olevansa yksi sarjan parhaista isoista pelaajista. Hänen monipuolisuutensa hyökkäyspäässä on poikkeuksellista Korisliigassa. Hän pystyy postaamaan, heittämään, rullaamaan, poppaamaan ja syöttämään. Puolustuksessa hänen koko mahdollistaa keskustan suojelemisen. Odotan innolla, millaisia taktisia variaatioita saamme kentälle Skeenin myötä, toteaa päävalmentaja Joonas Iisalo.    

 

Vilpas aloittaa Korisliigakautensa sunnuntaina Kauhajoella Karhubasketin vieraana. Pelaako Skeen jo Pohjanmaalla? Peliluvan kanssa voi tulla liian kiire...

 

Liity postituslistalle

Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan laatikkoon ja klikkaa Liity postituslistalle -painiketta!

Yhteistyökumppanit