Uutiset & Artikkelit

23.02.2018 15:12
Vilpasvikings.fi

Sarjataulukkoa syvemmälle - Vilppaan perässä ennätystiukkaa

Vilppaan runkosarjan voittojuna puksuttaa raiteillaan. Seagulls puolestaan taistelee tiukasti sarjan kakkospaikasta. Kuva Ville Vuorinen.

 

Korisliiga viettää parhaillaan maajoukkuetaukoa ja Vilppaan miehistöstä Mikko Koivisto ja Juho Nenonen valmistautuvat Islannin kaatoon Reykjavikissa. Susijengihän kohtaa perjantaina kello 21.45 satujen saarella Islannin ja sunnuntaina kotonaan Bulgarian. Nyt onkin hyvä aika käydä läpi mennyttä liigakautta. Joukkueet ovat pelanneet edelleen eri määrän otteluita ja sarjajohtaja Vilpas on listan kärjessä 32 ottelullaan. Toisessa päässä Joensuun Kataja on eurokiireiden loputtua kirinyt etumatkaa kiinni, mutta hallitsevalla mestarilla on yhä kolme peliä vähemmän pelattuna kuin Vilppaalla. Muut liigaseurat sijoittuvat siihen väliin.

Vilppaan (26/6) komea 14 pisteen sarjajohto toisena olevaan Seagullsiin vienee salolaiset väkisinkin runkosarjan voittoon. On vaikea kuvitella, että Vilpas pystyisi ryssimään loppukauden niin pahasti, että ykköstila lipuisi käsistä. Joonas Iisalon ryhmällä on jäljellä viisi kotipeliä (Kouvot, Kataja, Pyrintö, Korihait ja Kobrat) ja kolme matkaottelua (Karhu, Espoo United ja BC Nokia). Teoriassa ykköstilan menetys on vielä mahdollinen, käytännössä ei.

Miksi Vilpas on ollut näin ylivoimainen kauden Korisliigassa? Iso syy  löytyy luonnollisesti Salohallista, josta on tullut sellainen keittiö, josta pisteitä ei ole vielä kukaan hakenut. 15 ottelua ja 15 voittoa on kova saldo. Kotipeleistä viisi on päättynyt yli 30 pisteen voittoon ja vastaavasti alle kymmenen pinnan pelejä on viisi. Sadan pisteen rajan Vilpas on rikkonut neljästi ja alle 90 pisteeseen on jääty vain kahdesti. Vastustaja on pidetty alle 70 pisteessä viidesti ja yli 90 pisteen korijuhliin Salohallissa ovat pystyneet vain Kouvot ja BC Nokia.

 

Vilpas on voittanut kauden aikana kaikki 15 kotiotteluaan ja on houkutellut Salohalliin keskimäärin 1782 katsojaa. Kuva Markus Moisio

 

Levypallot Vilpas on voittanut omalla areenallaan 11 kertaa ja Korisliigan parhaasta tunnelmasta vastaa täysin omaa luokkaansa oleva yleisö ryyditettynä Ultras-faneilla. Salohallin yleisökeskiarvo on 1782 katsojaa ja kauden kovimmat luvut ovat 2168 (Espoo Utd) ja 2017 (Korihait). Pienimmästäkin yleisömäärästä 1377 (Pyrintö) olisivat muut ikionnellisia. Liigan toiseksi parhaan eli Kouvojen keskiarvo on 1049, muut ovat jääneet alle tuhannen katsojan. Vieraskentillä Vilppaan saldo on 11 voittoa ja kuusi tappiota, sekin on Korisliigan paras. Yli 50 prosentin vierasvoittoprosenttiin on yltänyt Vilppaan lisäksi vain Kauhajoen Karhubasket. Kauden herra ja hidalgo on ollut Aaron Jones, jonka kohdalla superlatiivit eivät tunnu loppuvan. Vilppaan tilastokärjet: Aaron Jones 16.3 pistettä, Aaron Jones 11.4 levypalloa, Teemu Rannikko 7.2 syöttöä.

 

Salohallin isäntä on ollut Vilppaan sentteri Aaron Jones. Kuva Ville Vuorinen.

 

Vilppaan takana panokset ovat huipussaan. Arvokas runkosarjan kakkossija on tällä hetkellä Helsinki Seagullsin (19/12) hallussa ja se on Mikko Larkaksen johtaman lokkilauman tavoite seuraaviin yhdeksään peliin, tietäähän kakkostila kotietua välieriin saakka. Seagulls kohtaa kotonaan vielä Karhun, Espoon, Kobrat, Nokian sekä Kotkan ja vieraspelit osuvat Joensuuhun, Tampereelle, Ukiin ja Lapualle. Seagullsin tilanne on sarjan edetessä rauhoittunut. Tuukka Kotin ja Antti Kanervon paluu sairastuvalta ja muutokset jenkkiosastolla (Derek Jackson -> Michael Caffey, Kayel Locke -> Melsahn Basabe) ovat nostaneet Lokkien osakkeita ja etenkin Gullsien aggressiivinen puolustuspelaaminen ja ripeä nopeisiin lähtö tekevät joukkueesta äärimmäisen vaarallisen. Kotisaldo 11/4, vieraissa 8/8. Tuukka Kotti (12.9/9.0) on 36-vuotiaana edelleen joukkueen tärkein pelaaja. Seagullsin tilastokärjet: Jermaine Marshall 17.6, Tuukka Kotti 9.0, Michael Caffey 5.1.

 

Tasapisteissä stadilaisten kanssa oleva Kauhajoen Karhubasket (19/12) on Vilppaan jälkeen liigan kuumin joukkue tällä hetkellä. Karhu on voittanut viimeisistä kymmenestä pelistään seitsemän, mutta sen loppuohjelma näyttää astetta Seagullsia vaikeammalta. Kotikentällään se kohtaa Kotkan, Vilppaan, Kouvot, Espoon ja Nokian ja vieraissa Seagullsin, Katajan, Pyrinnön sekä Korihait. Flenard Whitfield palasi pelaavaan kokoonpanoon pitkältä sairaslomalta ja Karhu sainasi viidenneksi ulkomaalaiseksi Pyrinnöstä tutun Kelvin Lewisin. Kun Jussi Laakson miehistö alkaa olla vihdoin terveiden kirjoissa, se on valmis etenemään pitkälle kevään pudotuspeleissä. Hyvässä muistissa on viime kevään upeahenkinen seitsemän ottelun välieräsarja Vilppaan ja Karhun välillä. Karhun kotisaldo on 10/5, vieraissa 9/7 ja positiivisin esitys on Henri Kantosen (5.4/2.7) hieno kausi. Karhun tilastokärjet: Stephen Maxwell 16.0, Greg Mangano 8.7 ja Bojan Sarcevic 6.3.

KarhuBasket on Vilppaan jälkeen liigan kuumin joukkue tällä hetkellä. Kuva Markus Moisio.

 

Neljäntenä olevan Pyrinnön (17/13) saldo viimeisistä kymmenestä matsista on 5/5, joten viidentenä oleva BC Nokia onkin Pirkanmaan keskinäisessä kuntopuntarissa edellä (7/3). Pyrintö on liigajoukkueista ainoa, joka ei ole tehnyt yhtään muutosta ulkomaalaiskvartettiinsa. Sarjan aloittaneet Green, Manigault, Giles ja Asbury ovat edelleen mukana. Hatunnosto Sami Toiviaiselle, jonka miehistö on vetänyt sarjan läpi yhdeksällä miehellä. Heti alkumetreillä loukkaantunut Joonas Caven on edelleen sivussa. Pyrintö kohtaa kaikki liigajoukkueet vielä kertaalleen, kotipelejä on jäljellä viisi (Korihait, Kobrat, Seagulls, Karhu, Espoo Utd), vierasmatkoja on edessä viisi (BC Nokia, KTP, Vilpas, Kataja, Kouvot). Pyrinnön kotisaldo on 10/5, vieraissa 7/8 ja joukkueen ehdoton selkäranka on ollut Brian Asbury. Pyrinnön tilastokärjet: Brian Asbury 20.0, Asbury 9.2, Juanýa Green 3.8.

 

Sami Toiviaisen luotsaama Pyrintö taistelee edelleen jopa runkosarjan kakkospaikasta. Kuva Markus Moisio.

 

Sijalla viisi oleva BC Nokia (17/13) on kuuma joukkue, jonka vahvistukset ovat vihdoin kohdallaan. Se on voittanut viimeisistä kymmenestä pelistään seitsemän ja suuri syy löytyy juuri vaihdoista ulkomaanosastolla. Vincent Council ja Leyton Hammonds ovat vakuuttaneet koko sarjan ajan, mutta Lawrence Gilbert ja Thomas Laerke vaihtuivat huomattavasti tasokkaampiin Dragan Laboviciin ja Devoe Josephiin. BC Nokia onkin tällä hetkellä joukkue, jota kukaan ei halua kohdata puolivälierissä. Se seilaa kuuden ottelun kotivoittoputkessa ja vanhalle palloiluhallille saapuu järjestyksessä Pyrintö, Korihait, KTP ja Vilpas. Bussimatka odottaa Espooseen, Kouvolaan, Lapualle, Helsinkiin, Kauhajoelle ja uusintaotteluun Kotkaan. Voittamalla rästiottelun se nousee taistelemaan vahvasti kotiedusta puolivälieriin. Nokian kotisaldo on 11/5, vieraissa 6/9. Jos otteet jatkuvat samanlaisina, Aapeli Alanen tulee pokkaamaan jonkun palkinnon kauden päätösgaalassa. Tilastokärjet: Dragan Labovic 19.3, Labovic 7.2, Vincent Council 7.0.

 

Bc Nokia on pelannut vahvan alkuvuoden ja on noussut kannattajajien mieliksi taistelemaan kotiedusta puolivälieriin. Kuva Sinikka Makkonen.

 

Kapealla rotaatiolla pelaava Kouvolan Kouvot (17/13) on kuudentena. Kahden vuoden takaisen mestarin kausi on ollut turbulenssissa syksystä lähtien ja Jyri Lehtosen avainmiehistö on vetänyt 3/4 sarjasta läpi suurimmilla peliminuuteilla. Yhdeksän ottelun raskas maaliskuu ei urakkaa helpota ja kun se saa vieraspeleissä vastaansa Vilppaan, Karhun, Kotkan ja kahdesti Katajan, urakka näyttää entistä raskaammalta. Kotiinsa se saa vielä Korihait, Nokian, Kobrat, Espoon ja Pyrinnön. Thomas Gipson, Wayne Bernard ja Jamie Skeen ovat tallanneet Kouvolan katuja syksystä lähtien, mutta neljännen palasen kanssa on ollut ongelmia. James Sinclair sai lähteä kentän ulkopuolisten syiden vuoksi, Brannen Greene pelillisten asoiden takia. Uusin hankinta Drew Brandon (11.5/3.8) on esiintynyt Kouvojen riveissä neljästi ja aika näyttää miehen kyvyt. Tuomas Hirvonen raataa illasta iltaan isot minuutit ja on noussut isoon rooliin Lehtosen ryhmässä. Kouvojen tilastokärjet: Gipson 16.5, Ville Kaunisto 10.6 ja Tuomas Hirvonen 5.9.

 

Kouvot on seuraava vierailija, joka tulee koittamaan Vilppaan kotitaian kestävyyttää. Kuva Ville Vuorinen.

 

Mestaruutta puolustava Joensuun Kataja (16/13) on ollut pahoissa terveysongelmissa pitkään. Greg Gibsonia ei käy kateeksi, sillä ison pään poissaolot (Mäkäläinen, Murphy ja Huolila) ovat jättäneet liian ison aukon paikattavaksi ja seitsemäs tila on varmasti jotain aivan muuta kuin Joensuussa  odotettiin kauden alussa. Mielenkiintoista nähdä, miten muutos pelintekijän paikalla näkyy maajoukkuetauon jälkeen. Coach Gibson pisti parhaan korintekijänsä Damier Pittsin (16.1) pihalle ja toi tilalle ensimmäistä ammattilaiskauttaan pelaavan Eric Garcian. Katajalla on jäljellä eniten pelejä (11) ja rankkaan maaliskuuhun mahtuu Kouvojen tavoin yhdeksän vääntöä. Itäsuomalaisten etuna on, että kotipelejä on jäljellä peräti seitsemän ja vierasmatseissa Vilpasta lukuunottamatta vastustajat ovat sarjataulukon alapäästä eli Korihait, Espoo ja Kotka. Varmaa on, että mitä pitemmälle kevät etenee ja sairastupa pienenee, sitä vähemmän kukaan haluaa Katajaa kohdata pleijareissa. Katajan kotisaldo on 9/4, vieraissa 7/9. Kauden pelaaja on ollut parasta liigakauttaan pelaava Ilari Seppälä (13.6/5.5 syöttöä). Katajan tilastokärjet: Jarekious Bradley 14.9, Wesley Saunders 7.5, Ilari Seppälä 5.5.

 

Ilari Seppälä on pelannut hyvän kauden Katajan takakentällä, mutta loukkaantumishuolet ovat sysänneet Katajan tiukkaan asemaan tasaisessa keskikastissa. Kuva Anne Nenonen.

 

Taistelu viimeisestä pudotuspelipaikasta käydään KTP:n ja Espoo Unitedin välillä. Parempi kaksikosta on myös todennäköinen vastustaja Vilppaalle puolivälieriin. Sarjataulukossa Kotka on edellä 13/18 - 12/19, mutta siihen on vielä laskettu Kotkan voitto BC Nokiasta. Otteluhan määrättiin uusittavaksi viime sekuntien tapahtumien takia.

KTP (13/18) teki viimeisen vaihdoksen tuomalla Kouvolasta kenkää saaneen James Sinclairin vahvistamaan takakenttäänsä, lähtöpassit sai Jermont Horton. Valmentaja Ray Ailus pyrkii pelaamaan jatkossa nopeampaa tempoa ja siihen Sinclair sopii hyvin. Dion Edwin ja Mandell Thomas ovat tehneet sitä tähänkin asti. Toisaalta KTP hankki hetki sitten Antto Nikkarisen takakentälle ja kun siellä on ennestään jo Mike Pounds, Joni Herrala ja Janne Lehtoranta, minuutteja voi olla vaikea jakaa kaikille. Kotkan kotisaldo on 9/6, vieraissa 4/12. Viimeisen vaihdoksen myötä Kenneth Simms jää entistä enemmän yksinäiseksi korin alla. KTP:n tilastokärjet: Kenneth Simms 15.7, Simms 9.9, Antto Nikkarinen 3.3.

Talousuutisten kanssa pitkin kautta paininut Espoo United (12/19) joko ohittaa Kotkan tai lähtee kesälomille jo maaliskuussa. Huhtikuussa sille ei 11 joukkueen sarjassa osu enää yhtään runkosarjapeliä. Kevään vaihdoilta ei säätytty Espoossakaan, kun Jervon Pressley (12.0/7.6) suuntasi Isrealiin ja tilalle hankittiin Babatunde Alawoya (2 ottelua, 9.0/3.0). Jeb Ivey (17.0/4.9 syöttöä) on edelleen joukkueen sielu ja Omar Calhoun (19.9/5.0) tekee vahvaa työtä hyökkäyskorilla. Okko Järvi ja Samuel Haanpää ovat heittäneet 10.3 pistettä mieheen. Nuori Topi Halme on ollut tarkkana kaaren takana (44.3%). Kotisaldo 7/9, vieraissa 5/10. Espoon tilastokärjet: Omar Calhoun 19.9, Darious Moten 5.4, Jeb Ivey 4.9.  

Mielenkiintoinen vääntö käydään myös sarjan hännillä, sillä Kobrat ja Korihait yrittävät vältttää jumbosijan tasapisteissä 6/24. Liigan viimeinen karsii I divisioonan kakkosen kanssa kauden 2018-2019 paikasta Korisliigassa, toiseksi viimeinen säilyy suoraan.

Korisliiga jatkuu 28. helmikuuta ottelupareilla Karhu-KTP, Kataja-Kobrat, Espoo Utd-BC Nokia ja Pyrintö-Korihait.

 

Vilppaan tauko päättyy 3. maaliskuuta kotiottelulla Kouvoja vastaan.

 

Liity postituslistalle

Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan laatikkoon ja klikkaa Liity postituslistalle -painiketta!

Yhteistyökumppanit